Kreivitär Rostof istui tyttärineen vierashuoneessa, minne jo oli kokoontunut paljon vieraita. Kreivi oli vienyt miehiset vieraat työhuoneeseensa, missä tarjoili heille turkkilaisia piippuja kokoelmastaan, jota hän vaali kuin silmäteräänsä. Vähäväliä pistäysi hän vierashuoneeseen ja kysyi: eikö ole jo saapunut? Odotettiin Maria Dmitrijevna Ahrosimovia, jota seurapiirissä kutsuttiin le terrible dragon (hirmuinen lohikäärme). Hän ei ollut kuulu rikkauksistaan tai korkeasta yhteiskunnallisesta asemastaan, vaan järkensä selvyydestä ja käytöstapansa siekailemattomuudesta ja suoruudesta. Hänet tunsi keisarillinen perhe, koko Moskova, koko Pietari, ja molemmissa kaupungeissa häntä ihmeteltiin ja salavihkaa naureskeltiin hänen raakuuttaan, kertoeltiin hänestä juttuja; mutta siitä huolimatta kaikki eroituksetta häntä kunnioittivat ja pelkäsivät.
Työhuoneessa, joka oli harmaana tupakansavusta, puhuttiin sodan julistuskirjeestä ja sotaväennostosta. Julistuskirjettä ei kukaan vielä ollut lukenut, mutta kaikki tiesivät, että se oli julkaistu. Kreivi istui turkkilaisella sohvalla kahden tupakoivan naapurin keskellä, jotka innokkaasti juttelivat keskenään. Kreivi itse ei tupakoinnut eikä puhellut, kallistelihan vain päätään puolelta toiselle ja oli nähtävästi sangen tyytyväinen katsellessaan ja kuunnellessaan tupakoivia naapuruksiaan. Vähäväliä hän uhitteli heitä toistensa kimppuun.
Toinen naapureista oli siviilipukuinen vanhanpuoleinen mies, jonka laihat, sapekkaat kasvot olivat kurttuiset ja paljaaksi ajellut. Iästään huolimatta hän oli puettu kuin uusimman kuosin mukainen keikari. Hän istui jalat sohvalla ja näytti olevan vanha tuttu talossa. Silmät sirillä hän kiskoa ahmensi savuja merenvahapiipusta, jota piti syvällä suupielessään. Hän oli vanhapoika, nimeltään Shinshin, kreivittären serkku ja "myrkky-kieli", kuten häntä nimitettiin Moskovan vierashuoneissa. Puhekumppaliaan hän näytti kohtelevan armollisen alentuvasti. Tämä oli terveennaköinen, punaposkinen kaartin upseeri, moitteettomasti siistitty, napitettu ja kammattu. Hän piti merenvahaa keskellä suuta, vedellen hiljalleen ruusuhuulillaan savua, jonka hän sitten renkaina puhalteli kauniista suustaan. Hän oli samainen luutnantti Berg, jonka kanssa Boriksen oli määrä lähteä rykmenttiinsä ja jolla Natasha kiusasi Veraa, kutsuen häntä tämän sulhaseksi. Kreivi istui heidän keskellään ja kuunteli tarkkaavana. Ei mikään ollut kreivistä niin hauskaa — jollemme ota lukuun bostonpeliä — kuin kuunteleminen, vallankin kun hän onnistui saamaan puhekumppalit kinastelemaan.
— No, batjushka,[18] mon très honorable[19] Alfons Karlitsh, — puhui Shinshin pilkallisesti ja sekoittaen puheeseensa (joka tekikin hänen puhetapansa ominaiseksi) aito venäläisiä kansan puheparsia ja hienon hienoja ranskalaisia lausetapoja. — Vous comptez, vous faire des rentes sur l'élat,[20] komppaniasta tahdotte sievoset tulot?
— En lainkaan, Pjotr Nikolaitsh, tahdon vaan näyttää, että jalkaväessä on paljon edukkaampi palvella kuin ratsuväessä. Ajatelkaahan, Pjotr Nikolaitsh, minun asemaani...
Berg puhui aina sangen täsmällisesti, rauhallisesti ja kohteliaasti. Mutta hän puhui aina vain itsestään; rauhallisena hän kuunteli, kun puhuttiin jostain muusta, joka ei suorastaan koskenut häneen. Ja vaiti ollen hän saattoi istua tunti kaudet, häiritsemättä muita tai tulematta itse häirityksi. Mutta heti kun puhe kääntyi häneen, alkoi hän puhua perusteellisesti ja suurella mielihyvällä.
— Ajatelkaahan asemaani, Pjotr Nikolaitsh: jos olisin ratsuväessä, niin en luutnanttinakaan saisi enempää kuin parisataa ruplaa kolmanneksittain; mutta nyt saan kaksisataa kolmekymmentä, — hän puhui iloisesti hymyillen ja katsahti Shinshiniin ja kreiviin sen näköisenä aivan kuin kaikkien ihmisten toiveiden päämääränä aina pitäisi olla hänen menestyksensä.
— Sitäpaitsi, Pjotr Nikolaitsh, siirryttyäni kaarttiin olen näkösällä, — jatkoi Berg, — täyttämättömiä paikkojakin on kaartin jalkaväessä useammin. Ja vielä, ajatelkaahan, miten hyvin tulen toimeen kahdellasadalla kolmellakymmenellä ruplalla: säästöjä jää ja isällenikin lähetän, — hän jatkoi, päästäen renkaan suustaan.
— La balance y est...[21] Kirveenhamaralla saksalainen elonsa pui, conime dit le proverbe,[22] — sanoi Shinshin vieden merenvahan toiseen suupieleensä ja iskien kreiville silmää.
Kreivi remahti nauramaan. Muut vieraat, huomattuaan Shinshinin puhelemassa, lähestyivät kuuntelemaan. Berg ei huomannut pilkkaa eikä kuuntelijain välinpitämättömyyttä, jatkoi vain kertomustaan, miten hän kaarttiin siirtymällä oli päässyt arvoasteen edelle koulutovereistaan, miten komppanian päällikkö sodassa voi kaatua, ja hän, jäätyään vanhimmaksi upseeriksi, voi helposti tulla komppanian päälliköksi, ja miten kaikki rykmentissä hänestä pitävät, ja miten hänen isänsäkin on häneen tyytyväinen. Berg nähtävästi nautti kertomuksestaan, ja näytti niinkuin hän ei edes olisi aavistanutkaan, että toisillakin saattoi olla omat harrastuksensa. Mutta kaikki, mitä hän kertoi, oli niin herttaisen säädyllistä, ja hänen nuorekas itsekkyytensä niin luontevan ilmeistä, että hän riisti kuuntelijoiltaan aseet.