XX.
Levitettiin pöydät bostonpeliä varten, muodosteltiin peliryhmiä, ja kreivin vieraat sijoittuivat kahteen vierashuoneeseen, työhuoneeseen ja kirjastoon.
Kreivi istui kortit viuhkana kädessä, taisteli päivällisuntaan vastaan ja nauroi kaikelle. Nuoriso oli kreivittären kehoituksesta kokoontunut klaveerin ja harpun luo. Ensin soitti Julie harpulla pienen kappaleen toisinteluineen ja alkoi sitten muiden tyttöjen kanssa pyytää Nikolaita ja Natashaa, jotka molemmat olivat kuuluja musikaalisuudestaan, laulamaan jotain. Natasha, jota kohdeltiin aivan kuin aikuista, oli tästä sangen ylpeä, mutta samalla häntä sentään hieman peloitti.
— Mitä laulamme? — hän kysyi.
— "Lähteen", — Nikolai vastasi.
— No, laulakaamme pian. Boris, tulkaa tänne, — sanoi Natasha. — Mutta, missä on Sonja?
Hän katsahti ympärilleen ja huomattuaan, ettei ystättättärensä ollut huoneessa, hän lähti kiireesti tätä etsimään.
Ensin hän juoksi Sonjan huoneeseen, mutta kun ystävätär ei ollut siellä, meni hän lastenhuoneeseen, — mutta täälläkään hän ei tavannut Sonjaa. Silloin Natasha huomasi, että Sonja varmaankin on käytävässä arkulla. Tämä arkku oli Rostovien nuoren naispolven surujen tyyssija. Oikein oli hän arvannut. Harsokkaassa ruusunpunasessa puvussaan makasi Sonja suullaan arkulla lapsenhoitajattaren likaisella, juovikkaalla höyhenpatjalla. Pukunsa oli aivan rutistunut. Kädet silmillä hän siinä itki ääneen ja paljaat hartiat vavahtelivat suonenvedon tapaisesti. Natashan kasvot, jotka nimipäiväin johdosta olivat koko päivän olleet elokkaat ja iloiset, muuttuivat yhtäkkiä; katse jäykistyi, sitten hänen leveä niskansa vavahti, huulten kulmukset laskeutuivat.
— Sonja! mitä sinä... Mitä, mikä sinun on? U-u-u!...
Ja avattuaan suuren suunsa, mikä teki hänet sangen rumaksi, Natashakin alkoi itkeä jollottaa kuin lapsi, tietämättä itsekään syytä, ainoastaan vain siksi että Sonjakin itki. Sonja aikoi nostaa päätään ja tahtoi vastata, muttei voinut ja painautui entistään syvemmälle patjaan. Natasha istahti siniselle patjalle, kiersi kätensä ystävättären vyötäisille ja itki. Sonja kokosi voimansa, nousi istumaan ja kyyneliään kuivaten hän alkoi kertoa.