Sonja ja lihava pikku Petja kyyristyivät nauramaan.
— Kysyinpäskin, — kuiskasi Natasha pikku veljelleen ja Pierrelle, johon hän samassa vilkasi.
— Jäätelöä, mutta sinulle ei anneta, — sanoi Maria Dmitrijevna.
Natasha oli huomannut, ettei ole vaaraa, eikä hän sentähden Maria Dmitrijevnaakaan pelännyt.
— Maria Dmitrijevna! minkälaista jäätelöä? En pidä kermajäätelöstä.
— Keltajuurikasjäätelöä.
— Eipäs, minkälaista? Maria Dmitrijevna, minkälaista? — intti Natasha, melkein huutaen. Tahdon tietää!
Maria Dmitrijevna ja kreivitär alkoivat nauraa, ja heidän jälissään melkein kaikki muutkin vieraat. Vieraat eivät nauraneet Maria Dmitrijevnan vastaukselle, vaan he nauroivat tämän tyttösen uhkarohkeudelle ja näppäryydelle, hän kun oli rohjennut ja taitanut näin käyttäytyä Maria Dmitrijevnan kanssa.
Natasha ei hellittänyt ennenkun hänelle ilmoitettiin, että jälkiruoaksi tarjotaan ananasijäätelöä. Ennen jälkiruokaa tarjottiin samppanjaa. Orkesteri alkoi taas soittaa, kreivi suuteli puolisoaan ja vieraat, nousten paikoiltaan menivät onnittelemaan kreivitärtä, kreivin ja lasten kanssa ja keskenään he kilistelivät lasejaan yli pöydän. Taas alkoivat palvelijat hääriä, tuolit kolisivat, ja vieraat palasivat vierashuoneeseen ja kreivin työhuoneeseen samassa järjestyksessä kuin olivat tulleetkin; heidän naamansa vain olivat hieman tavallista punakammat.