Yhtäkkiä punastuivat hänen kasvonsa, ja niillä kuvastui huima, iloinen päättäväisyys. Hän nousi hieman tuoliltaan kehoittaen silmäyksillään vastakkaisella puolella istuvaa Pierreä kuuntelemaan, ja kääntyi äitiinsä:
— Äiti! — hän huusi kirkkaalla lapsen rintaäänellä.
— Mikä sinun on? — kysyi kreivitär pelokkaana, mutta huomattuaan tyttärensä silmistä, että tällä oli kujeet mielessä, hän uhkaavasti häristi kädellään, tehden samalla myöskin päällään uhkaavan ja kieltävän liikkeen.
Keskustelu katkesi.
— Äiti! mitä saamme jälkiruoaksi? — kajahti taas Natashan ääni entistään päättävämpänä ja rauhallisena.
Kreivitär koetti yrmistää kulmiaan, muttei voinut. Maria Dmitrijevna häristi etusormellaan.
— Kasakka, — hän lausui uhkaavasti.
Suurin osa vieraista vilkasi iäkkäämpiin henkilöihin, nähdäkseen miten olisi arvosteltava tätä päähänpistoa.
— Kyllä minä sinut! sanoi kreivitär.
— Äiti! mitä saamme jälkiruoaksi? — huusi Natasha jo aivan rohkeasti ja oikullisen iloisesti, ollen jo ennakolta varma, että hänen päähänpistonsa vieraita huvittaa.