— Erittäin ihana ilma, — sanoi tohtori, vastaten ruhtinattaren kysymykseen, — erittäin ihana, ruhtinatar, ja entäs miten muistuttaakaan Moskova maaseutua.
— Eikö todellakin? — sanoi ruhtinatar, huoaten. — Saako hän siis juoda?
Lorrain mietti hetkisen.
— Onko hän nauttinut lääkettä?
— On.
— Ottakaa lasi keitettyä vettä ja asettakaa siihen näpillinen (hän näytti hienosilla sormillaan, mitä näpillinen merkitsee) eremortartaria...
— Ei ole ollut tapausta, että kolmannen halvauskohtauksen jälkeen sairas olisi jäänyt henkiin, — puhui saksalainen lääkäri huonolla venäjänkielellä eräälle adjutantille.
— Ja miten tuore mies! — puhui adjutantti. — Ja kenelle nyt joutuvat nämä rikkaudet? — hän lisäsi kuiskaten.
— yllä ottajia on, — saksalainen vastasi.
Kaikki katsahtivat taas oveen: se narahti, ja sairaan suojiin pujahti keskimäinen ruhtinatar, vieden tohtorin määräämää juomaa. Saksalainen lääkäri astui Lorrainin luo.