— André, pourquoi ne pas m'avoir prévenu?[29] — sanoi ruhtinatar, hellästi moittien ja asettuen pyhiinvaeltajiensa eteen kuin kanaemo poikastensa.
— Charmée de vous voir. Je suis très contente de vous voir,[30] — sanoi ruhtinatar Pierrelle, tämän suudellessa hänen kättään. Hän oli tuntenut Pierren jo poikasena, ja nyt Pierren ja Andrein välinen ystävyys, Pierren onneton avioliitto, mutta ennen kaikkea hänen hyväntahtoiset, yksinkertaiset kasvonsa tekivät hänet suosiolliseksi Pierreä kohtaan. Ruhtinatar katseli häntä ihanilla silmillään ja näytti sanovan: "minä pidän teistä hyvin paljon, mutta olkaahan vain pilkkaamatta näitä". Kun ensimäiset kohteliaisuuden vaatimat sievistelyt oli vaihdettu, he istuutuivat.
— Hei, onpa Ivanushkakin täällä, — sanoi ruhtinas Andrei, osoittaen hymyillen nuorta vaeltajaa.
— André! — lausui ruhtinatar Maria rukoilevin katsein.
— Il faut que vous sachiez que c'est une femme,[31] — sanoi Andrei Pierrelle.
— André, au nom de Dieu,[32] toisti ruhtinatar
Näkyi selvästi, että ruhtinas Andrein ilvehtivä suhde vaeltajiin ja ruhtinatar Marian hyödytön puolusteleminen olivat totuttuja tapoja.
— Mais, ma bonne amie, — sanoi ruhtinas Andrei, — vous devriez au contraire m'être reconnaissante de ce que l'explique à Pierre votre intimité avec ce jeune homme.[33]
— Todellako? — sanoi Pierre uteliaasti ja vakavasti (josta ruhtinatar Maria oli hänelle erittäin kiitollinen) katsellen lasiensa läpi Ivanushkan kasvoja, joka ymmärrettyään hänestä puhuttavan viekkain silmin pälyi kaikkiin.
Ruhtinatar Maria oli tuiki tarpeettomasti joutunut hämilleen omiensa tähden. Ne eivät lainkaan arkailleet. Akka istui silmät maahan luotuina, kyräten sentään tulijoihin, rauhallisena ja liikkumattomana nojatuolissaan ja odotteli, että hänelle vielä tarjottaisiin teetä. Hän oli kääntänyt kupin ylösalaisin tassille ja pannut näverrellyn sokeripalasen kupin viereen. Ivanushka, hörppien teetä tassilta, katseli alta kulmain viekkailla naisen silmillään nuoria miehiä.