— Missä, Kievissäkö olet käynyt? — kysyi ruhtinas Andrei akalta.
— Siellä, isäseni, — vastasi akka puheliaasti, — Joulupäivänä oli minulla armo tulla osalliseksi taivaallisesta Alttarin Sakramentista. Mutta nyt olen matkalla Koljasinista, suuri armon runsaus on siellä ilmennyt.
— Entäs, oliko Ivanushka mukana?
— Kuljeskelen omin päin, hyvä isä, — sanoi Ivanushka, koettaen puhua järeästi. — Vasta Juhnovossa yhdyin Pelagejushkaan...
Pelagejushka keskeytti toverinsa, hän nähtävästi halusi kertoa mitä oli nähnyt.
— Koljasinissa, isäseni, on suuri armon runsaus ilmestynyt.
— Mitä sitten, uusia pyhäinjäännöksiäkö? — kysyi ruhtinas Andrei.
— Olehan, Andrei, — sanoi ruhtinatar Maria. — Älä kerro Pelagejushka.
— E-e, äläpä, äitiseni, miksi en kertoisi? Minä pidän hänestä. Hän on hyvä, Jumalalle otollinen, hän minulle hyväntekijäni, antoi 10 ruplaa: muistan. Kun olin Kievissä ja minulle sanoo Kirjusha, mielipuoli — totinen Jumalan ihminen, kesät talvet käy avojaloin. "Mitäs kuljet", — sanoo, — "sopimattomissa paikoissa, mene Koljasiniin, siellä on löytty ihmeitä tekevä pyhän kuva, neitsyt, Pyhä Jumalan äiti." Niihin sanoihin jätin hyvästit pyhimyksille, ja lähdin...
Kaikki olivat vaiti, vain vaeltajatar puhui tahdikkaalla äänellään, henkeä vetäen.