Palattuaan rykmenttiin ja tehtyään selvää rykmentinpäällikölle Denisovin asiasta lähti Rostof Tilsitiin saattamaan perille Denisovin armonpyyntöä.
Kesäkuun 13 p:nä olivat Ranskan ja Venäjän keisarit kohdanneet toisensa Tilsitissä. Boris Drubetskoi oli pyytänyt esimieheltään ja korkealta suojelijaltaan, että hänet määrättäisiin tämän seurueeseen, keisarikohtauksen ajaksi.
— Je voudrais voir le grand homme,[35] — sanoi hän, tarkoittaen Napoleonia, jota hän, kuten kaikki muutkin, näihin saakka aina oli kutsunut Buonaparteksi.
— Vous parlez de Buonaparte?[36] — kysyi kenraali hymyillen.
Boris katsahti tutkivasti kenraaliinsa ja käsitti heti, että tämä koettelee häntä leikillään.
— Mon prince, je parle de l'empéreur Napoléon,[37] — hän vastasi. Kenraali löi häntä olalle ja hymyili.
— Kiipeät korkealle, — hän vastasi ja otti Boriksen mukaansa Tilsitiin.
Boris oli niiden harvojen onnellisten joukossa, jotka olivat Niemenjoella keisarikohtauksen aikana; hän näki keisarin nimikilvillä koristettuja lauttoja, näki Napoleonin virran toisella rannalla kulkevan kaarttinsa ohi, näki Aleksanterin miettivänä istuvan rannalla odottamassa Napoleonin tuloa. Hän näki, miten molemmat keisarit astuivat veneisiin, ja miten Napoleon, joka ensimäisenä saapui lautalle, nopein askelin riensi tervehtimään Aleksanteria, tarttui hänen käteensä, ja miten molemmat keisarit sitten kävivät telttaan. Siitä alkaen kun oli päässyt "suureen maailmaan" oli Boris ottanut tavakseen panna tarkoin merkille ja muistiin kirjoittaa kaiken, mikä tapahtui hänen ympärillään. Niinpä hän nytkin keisarikohtauksen aikana Tilsitissä merkitsi muistikirjaansa kaikkien Napoleonin seurueeseen kuuluvien henkilöiden nimet, kuvaili heidän pukunsa ja talletti tarkoin mahtavain henkilöiden puheet. Hän katsoi kelloaan juuri sinä hetkenä, jolloin keisarit hävisivät telttaan, ja samoin silloinkin, kun Aleksanteri saapui teltasta. Kohtaus kesti tunnin ja viisikymmentäkolme minuttia. Tämänkin hän heti samana iltana merkitsi muistikirjaansa monien muiden asioiden ohessa, joilla hän arveli olevan historiallista merkitystä. Koska keisarin seurue Tilsitin kokouksen aikana oli sangen harvalukuinen, niin saattaa käsittää, miten suuriarvoinen oli tähän seurueeseen kuuluminen sellaiselle henkilölle, jolle virka-asteissa yleneminen oli elinehto. Ja siksipä huomasi Boriskin, miten hänen asemansa heti keisarikohtauksen jälkeen vasta oikein vakautui. Häntä ei ainoastaan tunnettu, vieläpä nähtiin hänet mielelläänkin ja häneen totuttiin. Pari kertaa oli hän ollut virkatoimissa itse keisarinkin luona, niin että tämä tunsi hänet nimeltä, eivätkä keisarin suosikitkaan enää häntä katselleet, kuten ennen, hänen ollessaan vielä outo henkilö, vaan vieläpä olisivat ihmetelleetkin, jolleivät olisi häntä nähneet seurassaan.
Boriksen asuintoverina oli eräs toinen adjutantti, puolalainen kreivi Schilinski. Puolalainen oli saanut kasvatuksensa Parisissa, hän oli rikas, rakasti intohimoisesti ranskalaisia, ja siksipä olikin Boriksen ja Schilinskin luona melkein joka päivä keisarikohtauksen aikana ranskalaisia kaarttin ja esikunta-upseereja milloin eineellä, milloin päivällisellä.
Kesäkuun 24 p:ä oli Schilinski järjestänyt illalliset ranskalaisille ystävilleen. Kunniavieraina olivat eräs Napoleonin adjutantti, muutamat ranskalaiset kaarttinupseerit ja nuori poikanen vanhasta ranskalaisesta ylhäisöperheestä, nykyään Napoleonin hovipoika. Samana päivänä, pimeän tullen, oli Rostof sivilipukuisena saapunut Tilsitiin ja ilmestyi Boriksen ja Schilinskin asuntoon.