Hänen keisari-ihailunsa oli hieman laimentunut Moskovassa. Mutta kun hän ei keisaria nähnyt eikä tullut tilaisuuteen näkemään, puhui hän usein hallitsijasta, rakkaudestaan häneen, samalla huomauttaen sivumennen, ettei vielä kaikkea ollut puhunut, että vielä oli jotakin hänen tunteissaan hallitsijaan, jotakin, jota eivät kaikki voineet ymmärtää; ja hän omaksui koko sydämmellään siihen aikaan Moskovassa yleisen tunteen, keisari Aleksanteri Pavlovitsin jumaloimisen. Keisaria kutsuttiin siihen aikaan Moskovassa "enkeli ihmisen haamussa".
Tänä lyhyenä aikana, jonka Rostof ennen armeijaan lähtöään oleskeli Moskovassa, ei hän Sonjaan erityisemmin kiintynyt, vaan päinvastoin vieraantui hänestä. Tyttö oli sangen ihana, lempeä ja silminnähtävästi tulisesti Nikolaihin rakastunut; mutta tämä eli sitä nuoruuden ajankohtaa, jolloin ihmisellä näyttää olevan niin paljon tehtävää, ettei ole aikaa sellaisia ajatella, ja nuorukainen pelkää sitoutua — hän pitää kalliina vapauttaan, joka on hänelle tarpeen monessa muussa. Kun Rostof ajatteli Sonjaa nyt Moskovassa oleskelunsa aikana, puhui hän itsekseen: "Pah, vielä tulee sellaisia paljon, paljon, ja onkin jossakin, joita en vielä tunne. Vielä ehdin kun tahdon lempimään ruveta, mutta nyt ei ole aikaa." Sitä paitsi näytti hänestä vähäsen miehuutta alentavalta olla naisten seurassa. Hän kävi tanssiaisissa ja naisseuroissa muka vastenmielisesti. Kilpa-ajot, englantilainen klubi, remuilemiset Denisovin seurassa, matkat sinne — kas se oli toista: se sopi nuorelle husaarille.
Maaliskuun alussa alkoi kreivi Ilja Andrejevitsh Rostoville kova puuha. Englantilaisessa klubissa valmistettiin päivällisiä ruhtinas Bagrationin vastaanottajaisiksi.
Yönutussaan käveli kreivi salissa, jaellen määräyksiä klubin taloudenhoitajalle ja kuuluisalle Feoktistille, englantilaisen klubin ylikokille parsasta, tuoreista kurkuista, mansikoista, vasikanpaistista ja kalasta. Kreivi oli klubin perustamisesta asti ollut sen jäsen ja vanhin. Hänelle oli klubi uskonut Bagrationin kunniaksi pidettävien juhlallisuuksien järjestämisen, sillä harva osasi niin anteliaalla kädellä ja niin vieraanvaraisesti järjestää pitoja kuin hän. Mutta erittäin sen tähden kreivi sai pidot toimekseen, että oli harvoja, jotka niiden kustantamiseksi olisivat tuhlanneet rahojaan. — Klubin kokki ja taloudenhoitaja kuuntelivat kreivin käskyjä iloisin naamoin, sillä he tiesivät, ettei kenenkään päivällisistä voinut niin paljon hyötyä kuin hänen. Päivälliset maksoivatkin muutaman tuhannen.
— Niin katsoppa vaan, ettei mykeröitä puutu kilpikonnaliemestä, tiedäthän!
— Kylmiä ruokia arvatenkin kolme? ... — kysyi kokki.
Kreivi mietti hetkisen.
— Ainakin kolme ... majoneesi yksi, — sanoi kreivi, koukistaen yhden sormistaan.
— Käskettekö siis hankkimaan suuria sterlettejä? — kysyi taloudenhoitaja.
— Eipä muu auttane, ota kun eivät helpota. Mutta veli veikkoset, olin aivan unohtaa. Eiköhän tarvita pöytään vielä toinen väliruoka? Voi isät hyvät! — Hän tarttui päähänsä. — Mutta kuka toimittaa minulle kukkia? Mitinjka! Hei Mitinjka! Riennähän, Mitinjka rakas, maatilalle, — kääntyi kreivi huoneeseen ilmestyneelle taloudenhoitajalleen, — riennä, rakkaani, maatilalle ja sano Maksimka puutarhurille, että heti järjestäisi puutarhatyötä alustalaisille. Sano, että kaikki kasvit ovat tuotavat tänne, kääriköön huopiin. Katsokoon, että täällä on kaksisataa ruukkua perjantaiksi.