Annettuaan yhä vaan uusia käskyjä, hän oli menemäisillään levähtämään kreivittären luo, mutta muisti vielä jotakin tärkeää, palasi itse, palautti kokin ja taloudenhoitajan ja alkoi taas käskeä. Kuului ovissa kevyt miehen käynti, kannusten kilinä ja punakka, verevä nuori kreivi astui huoneeseen. Nähtävästi oli hän tarpeekseen levähtänyt ja tottunut taas Moskovan rauhalliseen elämään.
— Ah, veli! Pää menee pyörälle — sanoi ukko ja hymyili aivan kuin olisi hävennyt poikaansa. — Auttaisit sinäkin! Vielähän tarvitaan laulajia. Musiikkia minulla on, mutta mustalaisia, mitäs jos hankkisi niitäkin. Te sotilaat niistä pidätte.
— Totta toisen kerran, isäseni, luulen että ruhtinas Bagration, valmistautuessaan Schöngrabenin tappeluun, puuhaili vähemmän kuin te nyt, — sanoi poika hymyillen.
Vanha kreivi oli suuttuvinaan.
— Niin, sinä, mutta koetappas.
Ja kreivi kääntyi kokkiin, joka ymmärtäväisen ja kunnioittavan näköisenä tarkkaavasti ja liehakoivasti katseli isää ja poikaa.
— Jaa-a, minkälaista nuorisoa, Feoktist? — kreivi sanoi, — nauravat meitä vanhuksia.
— Sepä se, teidän ylhäisyytenne, he vain osaavat hyvää syödä, mutta sitä kaikkea hankkimaan ja tarjoamaan, siihen heistä ei ole.
— Niin, niin, — huusi kreivi, ja temmaten poikansa molemmat kädet, jatkoi: — Kas, jopas vaan jouduit kynsiini! Ota heti reki ja parihevoset ja mene Besuhovin luo ja sano, että kreivi Ilja Andreitsh, näetkös, lähetti pyytämään teiltä mansikoita ja tuoreita ananaseja. Keneltään muulta niitä ei saa. Ellei hän itse ole kotona, niin pistäy ruhtinattarien luokse ja pyydä heiltä ja sitten, kuuletkos, aja Rasguljaihin — kyllä Ipatha kuski tietää — etsi sieltä mustalais-Iljushka, se joka silloin tanssi kreivi Orlovilla, muistatkos, valkea kasakanviitta yllä, ja retusta hänet tänne minun luokseni.
— Ja tuonko mustalaistyttöjä mukanaan? — kysyi Nikolai nauraen. — No, no!...