Kuistilta johtivat leveät portaat suoraan yläkertaan; oikealla oli suljettu ovi. Alhaalta portaiden juuresta vei ovi alakertaan.
— Ketä etsitte? — kysyi joku.
— Tahdon jättää kirjeen, armonpyynnön Hänen Majesteetilleen, — sanoi Rostof vapisevin äänin.
— Armonpyyntö — päivystäjälle, tehkää hyvin, tänne? (Hänelle osoitettiin alakerran ovea). Mutta niitä ei oteta vastaan.
Kuultuaan tämän rauhallisen äänen Rostof pelästyi tekoaan; ajatus, että hän millä hetkellä tahansa saattaisi tavata keisarin, oli niin viekoitteleva, mutta samalla niin kauhea, että hän oli valmis juoksemaan tiehensä, mutta kamarikuriiri avasi oven päivystäjän huoneeseen, ja Rostof astui huoneeseen.
Huoneessa seisoi lyhyläntä, turpeahko mies noin 30 tienoilla. Hänellä oli jalassa valkeat housut ja ratsusaappaat, yllä nähtävästi juuri puettu batistinen paita: kamaripalvelija kiinnitti paraillaan takaa hänen silkillä kirjailtuja, kauniita, uusia olkahihnojaan, jotka erityisesti pistivät Rostovin silmiin. Hän puheli jonkun viereisessä huoneessa olijan kanssa.
— Bien faite et la beauté du diablé![39] — sanoi hän juuri paraillaan, kun Rostof astui huoneeseen. Mutta huomattuaan Rostovin hän vaikeni ja yrmisti kulmiaan.
— Mitä haluatte? Anomusko?...
— Qu'est ce que c'est?[40] — kysyi joku viereisestä huoneesta.
— Encore un petitionnaire,[41] — vastasi olkahihnaniekka.