— Istukaa. — sanoi Araktshejef, — ruhtinas Bolkonski?
— En pyydä mitään, mutta hänen majesteettinsa keisari on suvainnut lähettää minun antamani kirjoituksen teidän ylhäisyydellenne...
— Suvaitkaa huomata, rakkahani, teidän kirjoituksenne olen lukenut, — keskeytti Araktshejef, lausuen vain ensimäiset sanat mairittelevasti, mutta nytkään häneen katsomatta, ja sitten muuttaen äänensä yhä enemmän yrmeän halveksivaksi. — Ehdotatte uusia sotalakeja? Lakeja on paljon, mutta ei kukaan vanhojakaan täytä. Nykyaikana kaikki kirjoittavat lakeja, kirjoittaa on helpompi kuin täyttää.
— Tulin keisarin tahdosta kuulemaan teidän ylhäisyydeltänne, mihin toimiin aiotte ryhtyä kirjoituksen suhteen? — sanoi ruhtinas Andrei kohteliaasti.
— Kirjoitukseenne olen liittänyt lausuntoni ja olen lähettänyt sen komiteaan. En hyväksy, — sanoi Araktshejef, nousten ja ottaen kirjoituspöydältä paperin. — Tuossa! — hän ojensi sen ruhtinas Andreille.
Poikkipuolin paperille oli lyijykynällä vedetty ilman isoja alkukirjaimia, ilman välimerkkejä ja oikeinkirjoituksesta välittämättä! "Perusteettomasti laadittu siihen katsoen että on jäljitellen kirjoitettu ranskalaisesta sotalaista ja tarpeettomasti sota-artikkeleista poikkeava."
— Mihin komiteaan kirjoitus on lähetetty? — kysyi ruhtinas Andrei.
— Sotalakikomiteaan, ja jäseneksi ehdotin myös teidän jalosukuisuutenne. Mutta palkattomaksi.
Ruhtinas Andrei hymähti.
— En lainkaan halua.