— Mutta jos tahdon ... — sanoi Natasha.
— Olehan lörpöttelemättä, sanoi kreivitär.
— Mutta jos tahdon...
— Natasha, puhun vakavasti...
Natasha ei sallinut hänen jatkaa puhettaan, veti äidin suuren käden huulilleen ja suuteli sitä nyrkin puolelle, sitten kämmeneen, käänsi sen ja alkoi suudella sormien ylänivelten kyhmyjä, sitten taipeiden välipaikkoja, sitten taas kyhmyjä, hokien kuiskaamalla: — "tammikuu helmikuu, maaliskuu, huhtikuu, toukokuu." — Puhukaa, äiti, miksi vaikenette? Puhukaa, — hän sanoi, katsellen äitiään, joka hellin katsein tarkasteli tytärtään, ja näytti kokonaan unohtaneen sanottavansa.
— Tämä ei sovi, sydänkäpyseni. Kaikki eivät ymmärrä teidän lapsellista suhdettanne, vaan saattavat nämä läheiset välit vahingoittaa sinua muiden meillä käyväin nuorten miesten silmissä, ja ennen kaikkea, Boris suotta kärsii. Kenties on hänellä tiedossa rikas morsian; mutta täällä hän menettää järkensä.
— Järkensäkö? — toisti Natasha.
— Puhun itsestäni. Minulla oli serkku...
— Tiedän — Kirilla Matveitsh, mutta hänhän on vanha ukko.
— Ei hän aina ole vanha ollut. Mutta kuulehan, sanon Borjalle, ettei kävisi niin usein meillä...