— Ah, isä, miten olet komea, kerrassaan komea! — sanoi Natasha, seisten keskellä huonetta ja järjestellen pukunsa poimuja.
— Malttakaappa, neiti, malttakaa, — puheli palvelustyttö, seisten polvillaan Natashan edessä, pöyhötellen laskoksia ja käännellen kielellään nuppineuloja suunpielestä toiseen.
— Miten tahdot! — huudahti Sonja epätoivoisesti, tarkasteltuaan Natashan pukua, — miten tahdot, mutta se on taas liian pitkä!
Natasha peräytyi kauvemmaksi nähdäkseen seinäkuvastimesta. Hame oli liian pitkä.
— Herran tähden, ei lainkaan liian pitkä, — sanoi polvillaan ryömivä Mavrusha.
— No, jos on pitkä, niin nostetaan, tuossa tuokiossa nostamme — sanoi päätteliäs Dunjasha, ottaen esiliinastaan silmäneulan ja ryhtyen uudelleen työhön.
Samalla astui huoneeseen ujona hiljaisin askelin kreivitär samettipuvussa ja hiusheltassa.
— Hei! kaunottareni! — huudahti kreivi, — kaikkia teitä sievempi!...
Hän tahtoi syleillä kreivitärtä, mutta tämä väistyi, punastuen, jottei olisi pukunsa rypistynyt.
— Äiti, hiusheltta sivummalle, — sanoi Natasha. — Minä kiinnitän, — ja hän syöksähti eteenpäin, mutta harsivat tytöt, jotka eivät ennättäneet hänen jälistään, repäsivät harsosta palasen.