"Olenko se todellakin minä, tyttönen, lapsi (kaikkihan ovat minua sellaisena pitäneet)", — ajatteli Natasha, — "olenko todellakin nyt tästä hetkestä puoliso, tuon vieraan, herttaisen miehen vertainen, tuon viisaan miehen, jota isäkin kunnioittaa. Onko se totta! Onko todellakin totta, ettei nyt enää sovi elämällä leikkiä, että nyt jo olen aikuinen, jonka on vastattava jokaisesta teostaan ja sanastaan? Niin, mitä hän minulta kysyikään?"
— Ei; — hän vastasi, vaikkei lainkaan ollut käsittänytkään ruhtinas Andrein kysymystä.
— Suokaa anteeksi, — sanoi ruhtinas Andrei, — mutta te olette vielä niin nuori, mutta minä olen niin paljon kokenut elämässä. Pelkään teidän puolestanne. Ette vielä tunne itseänne.
Natasha kuunteli tarkkaavana hänen puhettaan, koettaen käsittää hänen sanojensa merkitystä, mutta ei käsittänyt.
— Miten raskaaksi käykään minulle tämä vuosi, joka siirtää onnelani tuonemmaksi, — jatkoi ruhtinas Andrei, — niin voittehan tänä aikana varmistua päätöksessänne. Pyydän teitä vuoden kuluttua tekemään minut onnelliseksi; mutta olkaa vapaa: kihlauksemme jääköön salaisuudeksi, ja jos huomaatte, ettette minua rakasta tai jos olette rakastanut... — sanoi ruhtinas Andrei, luonnottomasti hymyillen.
— Miksi puhutte tällaisia? — keskeytti Natasha. — Tiedättehän, että rakastuin teihin sinä hetkenä, jolloin saavuitte Otradnoon, — hän jatkoi, uskoen vahvasti puhuvansa totta.
— Vuoden kuluessa opitte itsenne tuntemaan.
— Ko-konainen vuosiko? — huudahti äkkiä Natasha, joka vasta nyt äkkäsi, että häiden vietto oli siirretty vuodeksi eteenpäin. — Miksikä kokonainen vuosi? Miksikä vuosi?... — Ruhtinas Andrei alkoi hänelle selittää siirtämisen syitä. Natasha ei kuunnellut.
— Eikö muuten käy päinsä? — hän kysyi. Ruhtinas Andrei ei vastannut, mutta hänen ilmeestään huomasi, että päätöstä oli mahdoton purkaa.
— Tämä on kauheata! Ei, tämä on kauheata, kauheata! — pyrähti äkkiä Natasha ja hertyi taas itkemään. — Kuolen ennenkun vuosi on kulunut: tämä on mahdotonta, tämä on kauheata. — Hän katsahti sulhastaan kasvoihin, ja huomasi niillä säälin ja neuvottomuuden ilmeen.