— Ei, mutta saunassa ennustaminen se vasta on hirvittävää! — puhui illallispöydässä eräs Meljukovien talossa asustava vanhapiika.
— Miksikä? — kysyi talon vanhin tytär.
— Ettepä vain uskalla koettaa, siinä vaaditaan rohkeutta...
— Minä menen, — sanoi Sonja.
— Kertokaa, miten kävi sen neidin? — sanoi talon vanhimman jälkeinen.
— Niin, kerran meni eräs neiti, — alkoi vanhapiika, — vei mukanaan kukon ja pöytäkaluston kuten tapa vaati ja istuutui odottamaan. Hetkisen oli hän istunut, kun kuulee aisakellon ja tiukujen ääntä ... reki pysähtyy; joku tulee. Ovi avautuu — ja ilmielävänä seisoo hänen edessään upseeri; käy pöytään istumaan hänen viereensä.
— Ai! Ai!... — kiljasi Natasha kauhuissaan silmät selällään.
— Oikeinko hän tuota ... oikeinko hän puhuikin?
— Oikein, kuten ihminen ainakin; ja alkoi tyttöä suositella. Tytön olisi pitänyt häntä puhuttaa kukon lauluun saakka, mutta häntä alkoikin peloittaa. Häntä peloitti ja hän sulki käsillä silmänsä. Silloin tulija häneen käsiksi. Onneksi joutuivat palvelustytöt hätään...
— Miksi heitä nyt taas peloittelette! — sanoi Pelageja Danilovna.