Nikolain lähdettyä muuttui elämä Rostovien talossa sangen ikäväksi. Sielulliset ristiriidat saattoivat kreivittären sairaaksi.
Nikolain lähtö ja vielä enemmän kreivittären yhä jatkuva nurjamielisyys tekivät Sonjan surumieliseksi. Yhä raskaampina painoivat kreiviä taloudelliset huolet, joita haihduttamaan olisi tarvittu tarmokkaita toimenpiteitä. Moskovalainen talo ja Moskovan läheinen tila olivat välttämäti myötävät, mutta sitä varten täytyi lähteä Moskovaan. Mutta kreivittären sairauden tähden siirtyi matka päivästä päivään.
Natasha, joka iloisena ja reippaana oli kestänyt sulhasen lähdöstä johtuneen suruajan ensi vaiheet, alkoi nyt päivä päivältä käydä yhä kiihtyneemmäksi ja ärtyisämmäksi. Häntä alkoi yhä ankarammin vaivata ajatus, että hänen onnellinen elämänsä aika, jonka voisi uhrata rakastetulleen, näin nyt kuluu turhaan, tuottamatta kenellekään iloa tai onnea. Sulhasen kirjeet häntä miltei aina ärsyttivät. Hänestä tuntui loukkaavalta, että silloin kun hänen kaikki aatoksensa ovat ainoastaan rakastetussa, tämä elää todellista elämää, näkee uusia maita, uusia ihmisiä, jotka herättävät hänen mielenkiintonsa. Mitä hauskempia olivat sulhasen kirjeet, sitä enemmän ne Natashaa ärsyttivät. Hänen omat kirjeensä sulhaselle tuntuivat hänestä lohduttomilta, ikävän ja petollisen velvollisuuden tuotteilta. Hän ei osannut kirjoittaa, sillä hänestä tuntui, ettei sanoin taitanut ilmaista tuhannettakaan osaa siitä, mihin olisi kyennyt äänin, hymyin ja katsein. Hänen kirjeensä olivat klassillisen yksitoikkoisia ja kuivia, joita hän itse ei pitänyt minkään arvoisina, ja joihin äiti tavallisesti korjasi oikeinkirjoitusvirheet.
Kreivittären terveydentila ei parantunut; mutta Moskovaan muuttoakaan ei enää mitenkään saattanut tuonnemmaksi siirtää. Natashalle oli hankittava kapio, talo oli myötävä, ja sitäpaitsi odotettiin ruhtinas Andreita Moskovaan, missä vanha ruhtinas Nikolai Andrejevitsh oli oleskellut koko talven. Natasha oli vakuutettu, että hänen sulhasensa jo oli saapunut Moskovaan.
Kreivitär jäi maalle, mutta kreivi Sonjan ja Natashan kanssa lähti tammikuun lopulla Moskovaan.
[VIIDES OSA.]
I.
Erikoisemmatta aiheetta tunsi Pierre äkkiä ruhtinas Andrein ja Natashan kihlauksen jälkeen, ettei hän enää mitenkään saata jatkaa entistä elämäänsä. Niin syvästi kuin hän uskoikin niihin totuuksiin, joita näkemään hänen hyväntekijänsä oli avannut hänen silmänsä, niin riemukkaana ja innostuneena kuin hän olikin antautunut sisäistä ihmistään puhdistamaan ja uudesta synnyttämään — kaikesta tästä huolimatta tunsi hän nyt, Natashan kihlauksen ja hyväntekijän kuoleman jälkeen, mikä sattui samoihin aikoihin, että tuon entisen elämän koko hurma oli hetkessä hävinnyt. Elämästä oli jälellä vain tyhjä kuori: talo ja loistava puoliso, joka siihen aikaan oli erään ylhäisen henkilön suosiossa, suunnaton tuttavapiiri ja virka ikävystyttävine muodollisuuksineen. Ja tämä tyhjä elämä tuntui nyt äkkiä Pierrestä aivan ilettävältä. Hän lopetti päiväkirjan pidon, vältteli vapaamuurarien seuraa, alkoi taas oleskella klubissa, mielistyi väkeviin, liittyi nuortenmiesten seuraan ja vietti sanalla sanoen sellaista elämää, että Helena Vasiljevna piti tarpeellisena häntä ankarasti varoittaa. Pierre tunsi sydämessään, että vaimonsa oli oikeassa, ja lähtikin sentähden Pietarista Moskovaan, jottei saattaisi vaimoaan häpeään.