Jatkaminen oli turhaa: Julian kasvot loistivat riemusta ja tyytyväisyydestä; mutta hän pakoitti Boriksen sanomaan kaiken, mitä tällaisissa tilaisuuksissa on tapa sanoa — että hän rakastaa häntä eikä koskaan ole ketään naista niin palavasti rakastanut. Hän tiesi, että pensalaisista ja nischninovgorodilaisista maatiloista saattoi vaatia tämän hinnan, ja hän saikin vaatimuksensa täytetyksi.
Sulhanen ja morsian eivät enää muistelleet puita, jotka tuudittaisivat heidät ikävään ja surumieleen. He suunnittelivat, miten perustavat loistavan kodin Pietariin, kävivät vieraskäynneillä ja valmistautuivat viettämään upeita häitä.
VI.
Tammikuun lopulla saapui kreivi Ilja Andrejevitsh Natashan ja Sonjan kanssa Moskovaan. Kreivitär oli yhä vielä sairas eikä voinut matkustaa. Mutta hänen parantumistaan ei enää voitu odottaa, sillä kreiviä odotettiin joka päivä Moskovaan. Sitäpaitsi oli hankittava Natashalle kapio, Moskovan läheinen maatila oli myytävä, ja Natashan oli tutustuttava tulevaan appeensa, joka nykyään oleskeli Moskovassa. Rostovien moskovalainen talo oli kylmillä, he aikoivat viipyä kaupungissa ainoastaan lyhyen ajan, ja kun ei kreivitärkään ollut matkassa, niin päättivät he asettua vierailemaan Maria Dmitrijevna Ahrosimovin taloon, joka hartaasti oli tarjonnut taloaan Rostovien käytettäväksi.
Myöhään illalla ajoi neljä kuormaa Maria Dmitrijevnan vanhan Tallikadun varrella sijaitsevan talon pihalle. Maria Dmitrijevna asui yksinään. Tyttärensä hän oli jo naittanut, ja pojat olivat kaikki valtion palveluksessa.
Hän oli yhä entisensä kaltainen: suora käytöksessään, suora puheissaan, sanoi kovaäänisesti ja päättävästi mielipiteensä kaikille ja kaikkialla. Koko olennollaan hän näytti nuhtelevan toisten heikkouksia, intohimoja ja intoiluja, joille hän ei tunnustanut olemisen mahdollisuutta. Aamunuttu yllä hän varhaisesta aamusta hääri talousaskareissa ja lähti sitten kaupungille. Pyhäsin hän meni kirkkoon ja sieltä vankiloihin ja kuritushuoneisiin. Näistä hommistaan hän ei koskaan puhunut kenellekään. Arkipäivinä kävi hänen luonaan kaiken säätyisiä henkilöitä apua ja neuvoja pyytämässä. Hänen maukkaita, ravitsevia päivällisiään kunnioitti tavallisesti kolme neljä vierasta, päivällisten jälkeen pelattiin bostonia; illalla luetutti hän itselleen sanomalehtiä ja uusia kirjoja ja kutoi itse sukkaa. Harvoin kävi hän vieraskäynneillä ja silloinkin vain kaupungin mahtavimpain luona.
Hän oli vielä valveilla kun Rostovit saapuivat. Eteisen oven salpa vingahti, ja Rostovit palvelijoineen astuivat kylmästä lämpimiin suojiin. Emäntä seisoi pää takakenossa ja lasit nenällä salin ovella ja katseli vihaisen näköisenä tulijoihin. Olisi luullut hänen olevan äkeissään vieraille ja tuossa tuokiossa karkoittavan heidät talostaan, ellei olisi kuullut, miten hän toimessaan jakeli palvelijoille määräyksiä vieraiden ja heidän tavarainsa sijottamisesta.
— Ovatko ne kreivin? — tuo tänne, — hän puheli, osoitellen matkalaukkuja ja tervehtimättä ketään. — Neidit tänne, vasemmalle. No, mitä siinä kuhnailette! — kirkasi hän palvelustytöille. — Teekeittiö kuntoon! Olet lihonut ja pulskistunut — puheli hän kylmän punaamalle Natashalle, vetäen häntä hilkasta luokseen. — Hoh, miten kylmä! Riisuuduhan nopeasti, — huusi hän kreiville, joka aikoi tulla suutelemaan hänen kättään. — Olet kohmettunut, luulen. Tuokaa rommia teepöytään! Sonjushka, bonjour,[78] sanoi hän Sonjalle, ilmaisten tällä ranskalaisella tervehdyksellä jonkun verran halveksivan mutta silti ystävällisen suhteensa Sonjaan.
Kun kaikki olivat riisuutuneet matkapuvuistaan ja järjestäneet pukunsa, kokoonnuttiin teepöydän ääreen, ja Maria Dmitrijevna suuteli kaikkia järjestään.