Tämän näytöksen aikana siirtyivät Natashan silmät usein permannolle, ja aina näki hän Anatolin, joka oli heittänyt kätensä rennolleen tuolinsa selkänojan yli ja katseli häntä. Hänestä tuntui suloiselta, että tämä kaunis adjutantti oli niin hurmaantunut häneen, eikä hänelle pistänyt edes päähän, että tässä olisi ollut jotain pahaa.
Kun toinen näytös oli päättynyt, nousi kreivitär Besuhof paikaltaan, kääntyi Rostovien aitioon (hänen rintansa oli aivan paljastettu), viittasi sormellaan kreivin luokseen ja alkoi ystävällisesti hymyellen puhella hänen kanssaan, välittämättä vähääkään aitioon tulvivista ihailijoistaan.
— Mutta tutustuttakaa minut toki ihaniin tyttäriinne, — hän sanoi, — koko kaupunki heistä puhuu, mutta minä en heitä tunne.
Natasha nousi ja istuutui komean kreivittären viereen. Natasha oli niin mielissään tämän loistavan kaunottaren ylistyksistä, että oikein punastui mielihyvästä.
— Minäkin aijon nyt tulla moskovalaiseksi, — puhui Helena. — Ja kun ette häpeäkkään pidätellä tällaisia helmiä maalla!
Suotta ei kreivitär Besuhovilla ollut hurmaavan naisen maine. Hän saattoi puhua aivan toista kuin ajatteli ja erittäinkin oli hän mestari imartelemaan luonnollisesti ja yksinkertaisesti.
— Ei, rakas kreivi, jättäkää te tyttärenne minun hoiviini. En tosin viivy täällä kauvan tähän erään, ettekä tekään. Koetan tehdä paraani hankkiakseni heille huvituksia. Pietarissa jo kuulin teistä puhuttavan ja olen aina halunnut teihin tutustua, — sanoi hän hymyillen Natashalle. Hovipoikani Drubetskoi teistä kertoi. Oletteko kuulleet, että hän aikoo viettää häitä? Ja mieheni ystävä Bolkonski, ruhtinas Andrei Bolkonski, on myös teistä kertonut, — sanoi hän erityisen merkitsevästi, osoittaakseen, että tiesi Natashan ja ruhtinas Andrein rakkaussuhteet. Sitten hän pyysi, että toinen tytöistä siirtyisi hänen aitioonsa, jotta voisi heihin lähemmin tutustua. Natasha siirtyi.
Kolmas näytös tapahtui hovissa. Siellä paloi paljon kynttilöitä, ja seinillä oli partaniekkoja ritareita. Keskellä huonetta seisoi kaksi henkilöä, arvatenkin kuningas ja kuningatar. Kuningas huitoi käsillään ja oli varmaankin kovin arkeillaan, koska lauloi niin huonosti. Laulettuaan hän istui vaaleanpunaselle valtaistuimelle. Tyttö, jolla ensimäisessä näytöksessä oli valkea puku, toisessa taivaansininen, oli nyt pukeutunut pelkkään paitaan. Hän seisoi valtaistuimen vieressä hiukset hajalla. Hän lauloi kuningattarelle jostain surusta. Mutta kuningas häiläytti ankarana kädellään, ja sivuilta tuli paljasjalkaisia miehiä ja naisia ja alkoivat tanssia. Viulut alkoivat soida hiljaa mutta sangen iloisesti. Eräs paksusäärinen, hentokäsinen tyttö erkani toisista, meni kulissien taakse korjaamaan pukuaan ja asettui sitte keskelle näyttämöä. Sitten alkoi hän hyppiä ja lyödä nopeasti jalkojaan yhteen. Permanto mäikyi käsien paukkeesta, ja ilma värisi hyvähuudoista. Sitten asettui eräs miehistä huoneen nurkkaan. Symbalit ja torvet alkoivat soida äänekkäämmin, ja nurkassa seissyt mies alkoi yksinään hyppiä korkealle ja sätkiä paljailla säärillään. (Tämä mies oli Duport, jolla oli 60 tuhatta ruplaa palkkaa vuodessa tästä taidostaan). Permannolla, aitioissa ja yläriveissä alettiin paukuttaa käsiä ja huutaa täyttä kurkkua. Tanssija pysähtyi ja alkoi hymyillen kumarrella joka suuntaan. Sitten tanssivat vielä muutkin paljassääriset miehet ja naiset. Sitten huusi eräs kuninkaista jotain soiton säestyksellä, ja kaikki alkoivat laulaa. Mutta yhtäkkiä syntyi myrsky. Orkesterista kuului kromatisia gammoja ja septimisointuja, ja kaikki lähtivät juoksemaan ja laahasivat erään joukostaan kulissien taakse. Esirippu laskeutui. Taas syntyi katsomolla hirmuinen melu ja huuto, ja kaikki huusivat riemastuneina: "Duport! Duport! Duport!" Natashasta ei tämä enää tuntunut kummalta. Hymyilevänä ja iloisena hän katseli ympärilleen.
— Eikö Duport tosiaankin ole hurmaava? — sanoi Helena, Natashaan kääntyen.
— Ah, on, — Natasha vastasi.