— Mais charmante![79] — hän sanoi, nähtävästi Natashaa tarkoittaen, minkä tämä huomasi enemmän silmillään kuin korvillaan. Sitten lähti Anatol ensi riville missä istuutui Dolohovin viereen, tyrkkäsi kyynärpäällään tuota Dolohovia, jota muut niin kunnioittaen ja mairitellen kohtelivat, iski veitikkamaisesti silmää ystävälleen ja oikasi jalkansa sojoon rampin sivua vastaan.
— Miten ovat toistensa näköisiä veli ja sisar! — sanoi kreivi. — Ja miten kauniit molemmat!
Shinshin alkoi puoliääneen kertoa kreiville jotain Anatolin viimeisestä kepposesta Moskovassa. Natasha kuunteli tarkkaavana ainoastaan sentähden, että Anatol oli sanonut hänestä charmante.
Ensimäinen näytös loppui, permanto alkoi liikkua; toiset menivät toiset tulivat.
Boris tuli Rostovien aitioon, piti aivan luonnollisina onnentoivotukset ja kulmat kohollaan, hajamielisesti hymyillen hän morsiamensa puolesta kutsui Sonjan ja Natashan häihinsä. Ja sitten hän poistui. Natasha oli keimailevan hilpeä ja puheli rauhallisena entisen rakastettunsa kanssa ja onnitteli häntä avioliiton johdosta. Nykyisessä huumaustilassa näytti hänestä kaikki yksinkertaiselta ja luonnolliselta.
Puolialaston Helena istui hänen vieressään ja hymyili kaikille samalla tavalla; ja aivan samoin hymyili Natasha Borikselle.
Permannolta tuli tulvimalla huomattavimpia ja järkevimpiä miehiä Helenan aitioon, sillä jokainen tahtoi nähtävästi näyttää, että on tuttava tämän kuuluisan naisen kanssa.
Kuragin ja Dolohof seisoivat koko väliajan rampin luona ja tähystelivät Rostovien aitioon. Natasha tiesi, että he puhuivat hänestä, ja tämä häntä kovin miellytti. Hän koetti asettua istumaan niin että tähystelijät näkisivät hänet sivulta, sillä siinä asennossa hän mielestään oli viehättävin.
Ennen toisen näytöksen alkua ilmestyi permannolle Pierre, jota Rostovit eivät vielä olleet tavanneet tällä käynnillään. Hän oli surullisen näköinen, ja oli käynyt entistään täyteliäämmäksi siitä lähtein kun Natasha hänet viimeksi oli tavannut. Ketään huomaamatta meni Pierre ensimäiselle nojatuoliriville. Anatol meni hänen luokseen ja alkoi jotain puhua, osoittaen Rostovien aitioon. Nähtyään Natashan Pierre elostui ja lähti kiireesti astumaan Rostovien aitiota kohti. Hän nojautui aition aidaketta vasten ja puheli hymyellen kauvan Natashan kanssa. Heidän siinä puhellessaan kuuli Natasha Helenan aitiosta miehen äänen ja arvasi heti, että puhuja oli Anatol. Hän vilkasi ääntä kohti, ja hänen ja Anatolin katseet yhtyivät. Tämä katsoi melkein hymyillen häntä suoraan silmiin. Tämä katse oli niin ihastuneen mairitteleva, että Natashasta tuntui kummalta, ettei ollut tuttava miehen kanssa, joka oli niin lähellä häntä, katseli häntä noin silmiin, ja jota varmaan tiesi miellyttävänsä.
Toisessa näytöksessä oli paperille kuvattu hautapatsaita, ja kankaaseen oli tehty reikä, joka kuvasi kuuta. Verhot nostettiin lamppujen yltä, ja torvet ja bassoviulut alkoivat töröttää. Oikealta ja vasemmalta tuli paljon mustiin kaapuihin pukeutuneita ihmisiä. Ihmiset alkoivat huitoa käsillään, ja käsissä heillä oli jotain väkipuukon tapaisia. Sitten juoksi esiin vielä joitakin ihmisiä ja he alkoivat laahata muassaan tyttöä, jolla ensimäisessä näytöksessä oli ollut valkea puku, mutta nyt taivaansininen. He eivät häntä heti vieneet, vaan lauloivat ensin kauvan hänen kanssaan. Viimein he hänet veivät, ja samassa lyötiin kulissien takana kolmasti johonkin metalliseen esineeseen, ja kaikki laskeutuivat polvilleen ja lauloivat rukouksen. Katselijain huudot keskeyttivät usean kerran toiminnan.