Näistä sanoista lensi Natasha tulipunaiseksi.
— Kas miten rakkaani punastuu, punastuu! — puhui Helena. — Tulkaa joka tapauksessa. Vaikka jotakuta rakastattekin, rakkaani, ei silti tarvitse nunnana elää. Vaikkapa jo olisitte kihloissakin, niin pitäisi sulhasenne varmaankin parempana, että kävisitte seuroissa kuin että menehtyisitte ikävään.
"Hän siis tietää, että olen kihloissa; varmaankin on hän miehensä kanssa, tuon rehellisen Pierren kanssa, tästä puhellut, ja he ovat nauraneet minulle. Eihän se siis ole vaarallista", ajatteli Natasha. Ja Helenan lähettyvillä tuntui hänestä taas luonnolliselta ja yksinkertaiselta se, mikä äsken vielä oli tuntunut niin kauhealta.
"Ja hän on suuren maailman nainen, niin herttainen ja rakastaa minua kaikesta sydämestään. Ja miksen todellakin huvittelisi?" ajatteli Natasha, katsellen ihmettelevät silmät selällään Helenaa.
Puolisten aikoihin palasi Maria Dmitrijevna vanhan ruhtinaan luota. Hän oli kiihtyneen ja alakuloisen näköinen, sillä hän oli nähtävästi joutunut ottelussa alakynteen. Kun kreivi häneltä kysyi, miten oli käynyt, vastasi hän vain lyhyesti, että asiat ovat hyvällä tolalla ja lupasi seuraavana päivänä kertoa tarkemmin. Kuultuaan kreivitär Besuhovin käynnistä ja illatsuun kutsuista Maria Dmitrijevna lausui:
— En pidä kreivitär Besuhovin tuttavuudesta enkä neuvo muitakaan hänen seuraansa pyrkimään; mutta jos kerran olet luvannut mennä, niin mene, haihtuvathan surusi hetkeksi.
XIII.
Kreivi Ilja Andrejevitsh vei tyttärensä kreivitär Besuhovin illatsuun. Vieraita oli joltisen paljon, mutta Natasha ei tuntenut juuri ketään. Ilja Andrejevitsh huomasi pian ikäväkseen, että melkein kaikki vieraat, niin miehet kuin naisetkin, olivat tunnettuja vapaista elämäntavoistaan. Eräässä nurkassa istui m-lle Georges nuorten miesten ympäröimänä, seurassa oli myös muutamia ranskalaisia, muiden muassa Métivier, josta oli tullut läheinen ystävä Helenan taloon. Kreivi Ilja Andrejevitsh päätti olla pelaamatta korttia tänä iltana. Hän aikoi istua koko illan tyttärensä vieressä ja lähteä kotiin heti kun m-lle Georges oli lopettanut esityksensä.
Anatol seisoi oven pielessä, odotellen nähtävästi Rostoveja. Tervehdittyään kreiviä hän meni Natashan luo ja seurasi tätä vierashuoneeseen. Heti kun Natasha näki Anatolin, valtasi hänet sama tunne kuin teatterissakin: turhamaisuudesta johtuva mielihyvä, että miellytti tätä ja samalla pelko, ettei heidän välillään ollut minkäänlaista siveellistä väliaitaa.