— Neiti, — kuiskasi salaperäisen näköisenä eräs palvelustyttö ja hiipi huoneeseen. — Eräs mies käski antamaan tämän teille. — Hän antoi Natashalle kirjeen.
— Mutta, Jumalan nimessä... — puheli tyttö. Silloin oli Natasha jo avannut kirjeen ja luki Anatolin rakkauskirjettä, josta hän ei käsittänyt sanaakaan, sen vain käsitti, että kirje oli häneltä, siltä mieheltä, jota hän rakasti. "Niin, rakastan häntä, eihän olisi muuten saattanut tapahtua, mitä tapahtunut on? Enhän muuten saattaisi nyt lukea hänen kirjoittamaansa rakkauskirjettä?"
Vapisevin käsin piteli Natasha tätä intohimoa uhkuvaa rakkauskirjettä, jonka Dolohof Anatolin pyynnöstä oli kirjoittanut, ja sitä lukiessaan hän oli kuulevinaan kaikuja omista tunteistaan.
"Eilen illalla ratkaistiin minun kohtaloni: joko saan teidät omakseni tai peityn mustiin multiin. Muuta mahdollisuutta ei ole", alkoi kirje. Sitten hän kirjoitti tietävänsä, etteivät Natashan vanhemmat salli hänen naida Natashaa, että on olemassa salaisia syitä, jotka hän ilmoittaa ainoastaan Natashalle, mutta jos Natasha häntä rakastaa ja suostuu hänen ehdotukseensa, niin ei mikään ihmisvoima voi riistää heiltä autuaallista onnea. Rakkaus voittaa kaikki esteet. Hän ryöstää Natashan ja vie hänet maailman ääriin.
"Niin, niin, rakastan häntä!" ajatteli Natasha lukiessaan kahdenteenkymmenenteen kertaan kirjettä ja etsien sen jokaisesta sanasta joitain erityisen syviä ajatuksia.
Sinä iltana lähti Maria Dmitrijevna Arharovien luo ja pyysi tyttöjä mukaansa, Natasha sanoi päätään kivistävän ja jäi kotiin.
XV.
Palattuaan kotiin illalla myöhään Sonja meni Natashan huoneeseen ja huomasi kummakseen, että tämä nukkui vaatteissaan sohvalla. Pöydällä sohvan vieressä oli levällään Anatolin kirje. Sonja otti kirjeen ja alkoi sitä lukea.
Hän luki ja katsahti vähäväliä nukkuvaan Natashaan saadakseen hänen ilmeestään selityksen kirjeen sisällölle; mutta minkäänlaista selitystä hän ei saanut. Natashan ilme oli tyynen rauhallinen ja onnellinen. Sonja vaaleni ja vapisi pelosta ja mielenliikutuksesta. Hän painoi käden sydämelleen, ettei pakahtuisi, heittäytyi nojatuoliin ja hertyi hillittömään itkuun.