— Miksi ilveilisin, — sanoi ajuri naurahtaen. — Olenko säästellyt hevosiani, kun herraini etu vaatii? Parastamme me panemme, minkä koivista lähtee.
— No! — sanoi Anatol. — Istuudu sitten.
— Niin, istuhan! — sanoi Dolohof.
— Kyllä seisonkin, Fjodor Ivanovitsh.
— Olehan, istu, juo! — sanoi Anatol ja kaasi Balagalle suuren juomalasillisen madeiraa.
Ajurin silmät välähtivät viinin nähdessään. Kohteliaisuudesta hän ensin kielteli, mutta kolautti sitten lasin pohjaan ja pyyhki suunsa punaseen silkkiliinaan, jonka otti lakistaan.
— No milloin sitä sitten lähdetään, teidän jalosukuisuutenne?
— Niin ... (Anatol vilkaisi kelloaan) hetipaikalla lähdetään. Katsohan, Balaga. Luuletko ehtiväsi?
— Kun vaan lähtö onnistuu, niin miksipäs tuota ei ehdittäisi? — sanoi Balaga. — Tultiinhan kerran Tveristä seitsemässä tunnissa. Muistatteko vielä, teidän jalosukuisuutenne?
— Niin, tiedäs, kerran tulin joululle Tveristä, — alkoi Anatol hymyellen kertoa Makarinille, joka silmät heralla katseli sankariaan. — Uskotko, Makarka, henki ei tahtonut kulkea kun lensimme. Joutui kuormasto tiellemme, kahden kuorman yli ajoimme. Mitä?