Balaga pujahti ovesta.
— Ei, seis, — sanoi Anatol. — Sulje ovi, istahtakaamme hetkeksi. Kas näin.
Ovi suljettiin, ja kaikki istuutuivat.
— No, nyt eteenpäin mars pojat! — sanoi Anatol nousten paikaltaan.
Anatolin lakeija Josef antoi laukun ja miekan herralleen, ja koko seurue poistui eteiseen.
— Mutta missä on turkki? — kysyi Dolohof. — Hoi Ignatka! Käyppä pyytämään Matrena Matvejevnalta turkki ja soopelinnahkainen hilkka. Olen kuullut kerrottavan, miten tyttöjä ryöstetään, — hän lisäsi silmää iskien. — Tyttöhän saattaa hädissään syöksähtää puolialastomana pakkaseen; jos sitten hieman myöhästyt, niin heti pillahtaa itkuun, muistuvat mieleen "pappa ja mamma", viluttaa ja takasin kotiin. Ota sinä mukaasi turkki, kääri heti tulemilta ja vie rekeen.
Palvelija toi ketunnahkaiset naisenturkit.
— Hölmö, käskinhan tuomaan soopelinnahkaiset, Hoi, Matrjeshka, soopelinnahkaiset, — huusi Dolohof niin että huoneet kajahtelivat.
Kaunis, laihahko mustalaisnainen, jolla oli kirkkaat, mustat silmät ja sinervän mustat, kiharat hiukset, juoksi kiireissään punanen saali harteilla ja soopelinnahkaiset naisenturkit käsivarrella.
— Mitäpä minä välitän, ota, ei tule surku, — puhui hän, häveten nähtävästi herraansa ja samalla surkeillen kalliita turkkeja.