Aterian aikana puheltiin sodasta, jonka alkaminen näytti välttämättömältä. Ruhtinas Andrei puhui taukoamatta, kiistellen milloin isänsä, milloin sveitsiläisen kasvattajan kanssa. Hän oli ylen pirteä ja eloisa, mutta Pierre tiesi sielulliset syyt tähän mielentilaan.
XXII.
Samana iltana lähti Pierre Rostoveille toimittamaan ruhtinas Andreilta saamaansa tehtävää. Natasha oli vielä vuoteessa, kreivi oli klubissa. Pierre jätti kirjeet Sonjalle ja meni itse Maria Dmitrijevnan huoneeseen, sillä tämä oli utelias tietämään, mitä ruhtinas Andrei oli arvellut asiasta. Kymmenkunnan minuutin kuluttua tuli Sonja Maria Dmitrijevnan huoneeseen.
— Natasha tahtoo välttämäti tavata kreivi Pietari Kirillovitshia, — hän sanoi.
— Kuinkas sitten? meneekö hän sitten teidän makuuhuoneeseenne? Teillä ei ole siellä edes siistitty, — sanoi Maria Dmitrijevna.
— Ei, Natasha on pukeutunut ja odottaa vierashuoneessa, — vastasi Sonja.
Maria Dmitrijevna kohautti harteitaan.
— Milloinkahan se kreivitärkin saapuu; olen aivan menehtyä. Kuulehan, ole varuillasi, älä sano hänelle kaikkea... — kääntyi Maria Dmitrijevna Pierreen. — Sääli on häntä jo sättiäkin, niin on surkeassa tilassa, niin surkeassa!
Natasha seisoi keskellä vierashuonetta. Hän oli tavattomasti laihtunut: kasvot olivat kalpeat, ja ilme ankara, mutta hän ei näyttänyt lainkaan häpeävän, kuten Pierre oli olettanut. Kun Pierre ilmestyi ovelle, joutui Natasha hämilleen, sillä hän ei tietänyt, pitikö hänen mennä Pierren luo, vai pitikö odottaa häntä paikallaan.