Huoneeseen astui todellakin tummia miehiä ja naisia, jotka puhelivat jotain mustalaisella korostuksellaan ja toivat tullessaan huoneeseen kylmän hohkan. Rostof käsitti, että kaikki oli lopussa; mutta siitä huolimatta hän sanoi rauhallisesti:
— Etkö siis enää pelaa? Ja minulla kun oli valmiina erinomainen kortti. — Tuntui kuin hänestä tärkeintä olisi ollut pelaamisen hauskuus.
"Kaikki on lopussa, olen mennyttä miestä", — Rostof ajatteli. — "Nyt vain luoti otsaan — muu ei auta", — ja kaikesta tästä huolimatta hän sanoi iloisella äänellä:
— Käännähän toki vielä yksi kortti.
— Hyvä, — vastasi Dolohof, lopetettuaan laskemisensa, — hyvä! olkoon menneeksi 21 ruplaa, — hän sanoi, osoittaen 21 numeroa joka summassa oli yli 43 tuhannen, otti korttipakan ja alkoi kääntää. Rostof taittoi nöyrästi kortin kulman ja kirjoitti sille 21 ruplaa aikomainsa 6000 ruplan asemasta.
— Minulle on samantekevä, — hän sanoi, — huvittaisipa vain tietää, miten käy tämän kymmenikön.
Dolohof ryhtyi vakavana kääntämään kortteja. Voi, miten Rostof tällä hetkellä vihasi noita punertavia, lyhytsormisia, karvaranteisia käsiä, jotka pitivät häntä vallassaan... Kymmenikkö kääntyi Rostoville.
— 43 tuhatta teiltä saatavaa, kreivi, — sanoi Dolohof kiskotellen ja nousi pöydän äärestä. — Jopa väsyttää tällainen pitkä istuminen, — hän lisäsi.
— Jopa vain, väsynyt olen minäkin, — sanoi Rostof.
Dolohof keskeytti hänen puheensa, aivan kuin olisi tahtonut hänelle huomauttaa, miten sopimatonta hänen on laskea leikkiä: