— Milloin suvaitsette toimittaa rahat, kreivi? — hän tokasi.
Rostof lensi tulipunaiseksi ja pyysi Dolohovin seuraamaan itseään viereiseen huoneeseen.
— En voi heti koko summaa suorittaa, otathan vekselin, — Rostof sanoi.
— Kuulehan Nikolai, — sanoi Dolohof, hymyillen avonaisesti ja katsellen Rostovia silmiin, — tunnethan sananlaskun: "Onni pelissä, — onnettomuus rakkaudessa". Serkkusi on sinuun rakastunut. Kyllä tiedän.
"Ah! Kauheata on tuntea itsensä niin sidotuksi tuohon mieheen", ajatteli Rostof. Hän käsitti, miten kovan iskun hän häviöllään tuottaa isälleen ja äidilleen; hän käsitti, miten suloista olisi vapautua kaikesta tästä, ja hän käsitti senkin, että Dolohof tiesi voivansa vapauttaa hänet tästä häpeästä ja surusta ja siitä huolimatta hän leikki hänen kanssaan kuin kissa hiirellä.
— Sinun serkkusi ... — alkoi taas Dolohof; mutta Rostof keskeytti hänet:
— Minun serkullani ei ole tähän asiaan mitään osaa, jätä hänet rauhaan! — huusi Rostof raivoissaan.
— Milloin siis suoritat? — kysyi Dolohof.
— Huomenna; — sanoi Rostof ja poistui huoneesta.