— Ystäväiseni, — sanoi ruhtinatar Maria vuoteen luota veljelleen, — viisainta on odottaa ... sittemmin...
— Olehan, yhä vain tyhmyyksiä, oletpa jo kyllin odottanut, siinä ovat odottamisesi seuraukset, — sanoi ruhtinas Andrei kuiskaten, mutta vimmoissaan, haluten nähtävästi loukata sisartaan.
— Ystäväiseni, todellakin, älä herätä, hän on vasta juuri nukahtanut, — sanoi ruhtinatar rukoilevalla äänellä.
Ruhtinas Andrei nousi seisaalleen ja lähti varpaillaan astumaan vuodetta kohti, lääkelasi kädessä.
— Ehkemme sentään herättäisikään? — hän lausui epäröiden.
— Miten tahdot, minä arvelen ... mutta tee miten tahdot, — vastasi sisar, nähtävästi kainostellen ja häveten, kun hänen mielipiteensä pääsi voitolle. Hän osoitti veljelleen tyttöä, joka oli ilmoittanut kamaripalvelijan tulosta.
Toista yötä jo valvoivat veli ja sisar kuumeessa hourivan pienokaisen vuoteen ääressä. He eivät luottaneet kotilääkäriin ja, odotellessaan kaupungista noutamaan lähetettyä lääkäriä, he koettivat milloin yhtä, milloin toista keinoa. Valvomisesta uupuneina ja kiihtyneinä he moittivat toisiaan ja joutuivat vähä väliä riitaan.
— Petrushalla on papereita isältänne, — sanoi tyttö kuiskaten.
Ruhtinas Andrei lähti huoneesta.
— Paholainen heidät on lähettänyt! — hän mumisi ja, kuultuaan isänsä suusanallisesti lähettämät käskyt ja, otettuaan kamaripalvelijalta paperit ja kirjeen, hän palasi lapsenhuoneeseen.