— Aa! Alpatitsh... Jakof Alpatitsh... Hoo, suo anteeksi Herran nimessä! — puhelivat hänelle musikat iloisin naamoin.
Rostof katsahti päihtyneisiin musikkoihin ja hymähti.
— Tai ehkä tuo huvittaa teidän armoanne? — virkkoi Jakof Alpatitsh arvokkaan näköisenä ja osottaen vapaalla kädellään ukkoihin.
— Mitäs huvia siitä olisi? — virkkoi Rostof ja siirtyi etemmä. — Mistä on kysymys? — kysyi hän.
— Uskallan ilmottaa teidän armollenne, että täkäläinen raaka rahvas ei tahdo laskea neitiä lähtemään maatilalta ja uhkaa riisua hevoset vaunujen edestä, niin että aamusta asti on kaikki ollut valmista, vaan ruhtinatar ei pääse lähtemään.
— Se on mahdotonta! — huudahti Rostof.
— Minulla on kunnia puhua teille aivan puhdasta totta, — vakuutti Alpatitsh.
Rostof laskeutui satulasta ja jätettyään hevosensa husarin huostaan, läksi Alpatitshin kanssa talolle kysellen tältä mennessä asian yksityiskohtia. Ruhtinattaren eilen tekemä viljatarjous musikoille ja hänen keskustelunsa Dronin ja kokouksen kanssa olivat tosiaankin pilanneet asian siinä määrin, että Dron oli lopullisesti luovuttanut avaimet, yhtynyt musikkoihin eikä ollut tullut Alpatitshin pyynnöstä saapusalle ja että kun ruhtinatar oli aamulla käskenyt valjastaa hevoset lähteäkseen liikkeelle, olivat musikat tulleet suurella joukolla makasiinin luo ja lähettäneet sanomaan, ettei saanut lähteä ja että he riisuvat hevoset. Alpatitsh oli mennyt puhelemaan heidän kanssaan, mutta hänelle oli vastattu (eniten oli puhunut Karp, Dron ei ollut tullut näkyviin joukosta), ettei ruhtinatarta saanut laskea, koska muka oli semmoinen käsky annettu. Vaan jos ruhtinatar jää paikoilleen, palvelevat he häntä entiseen tapaan ja tottelevat kaikessa.
Sinä hetkenä, jolloin Rostof ja Iljin olivat ajaneet tietä myöten, oli ruhtinatar Maria lapsenhoitajan, palvelustyttöjen ja Alpatitshin epuutuksesta välittämättä käskenyt valjastamaan hevoset ja aikonut lähteä. Mutta kun oli huomattu ratsumiesten läheneminen, joita luultiin ranskalaisiksi, olivat kyytimiehet livistäneet tiehensä ja talossa syntyi naisten parku.
— Batjushka! Oma isämme! Jumala sinut lähetti! — kuului ihastuneita ääniä, kun Rostof astui eteisen läpi.