Sota ja rauha III - graf Leo Tolstoy

Taas otti Napoleon nuuskarasian, käveli ääneti jonkun aikaa lattialla, vaan äkkiä astui Balashevin eteen ja hieman hymyillen sekä niin vakuuttavasti, nopeasti ja kursailematta, kuin olisi tehnyt Balasheville ei ainoastaan tärkeän, vaan myöskin mieleisen teon, hän nosti kätensä neljäkymmenvuotisen venäläisen kenraalin poskelle, tarttui korvaan ja nykäsi siitä keveästi hymähtäen ainoastaan huulillaan.

"Avoir l'oreille tirée par l'Empereur"[32] pidettiin mitä suurimpana kunniana ja armona Ranskan hovissa.

— Eh bien, vous ne dites rien, admirateur et courtisan de l'Empereur Alexandre?[33] — sanoi hän, aivan kuin olisi ollut hassua olla hänen näkyvissään jonkun muun paitsi hänen, Napoleonin, courtisan ja admirateur. — Ovatko hevoset valjastetut kenraalille? — lisäsi hän hieman päätään nyökäten vastaukseksi Balashevin kumarrukseen. — Antakaa hänelle minun hevoseni, hänellä on pitkä matka...

Balashevin tuoma kirje oli viimeinen Napoleonin kirje Aleksanterille. Keskustelu kerrottiin Venäjän keisarille yksityiskohtiaan myöten ja sota alkoi...

VIII.

Kun ruhtinas Andrei oli tavannut Pierren Moskovassa, matkusti hän Pietariin asioille, kuten hän sanoi sukulaisilleen, itse teossa kuitenkin kohdatakseen siellä ruhtinas Anatol Kuraginin, jota hänen piti välttämättömästi tavata. Kuragin, jota hän Pietariin saavuttuaan etsi, ei enää ollut kaupungissa. Pierre oli ilmottanut langolleen, että ruhtinas Andrei matkusti häntä tapaamaan. Anatol Kuragin sai heti sotaministeriltä virkamääräyksen ja matkusti Moldaun armeijaan. Tällä matkallaan tapasi ruhtinas Andrei Pietarissa Kutusovin, entisen, häntä kohtaan aina ystävällisen kenraalinsa, joka pyysi häntä lähtemään yhdessä hänen kanssaan Moldaun armeijaan, jonka ylipäälliköksi vanha kenraali oli nimitetty. Mutta kun ruhtinas Andrei määrättiin palvelemaan pääkortteerin esikuntaan, matkusti hän Turkkiin.

Ruhtinas Andrei ei pitänyt sopivana vaatia Kuraginia kirjeellisesti kaksintaisteluun. Antamatta uutta aihetta kaksintaisteluun piti ruhtinas Andrei vaatimusta omalta puoleltaan semmoisena, joka olisi saattanut kreivitär Rostovan huonoon huutoon ja sen tähden hän etsi persoonallista kohtausta Kuraginin kanssa, ja tästä kohtauksesta luuli hän saavansa uuden aiheen kaksintaisteluun. Mutta hänen ei onnistunut tavata Turkinkaan armeijassa Kuraginia, joka kohta ruhtinas Andrein saavuttua Turkin armeijaan oli lähtenyt takasin Venäjälle. Uudella maaperällä ja uusissa elämänehdoissa alkoi ruhtinas Andreista elämä tuntua keveämmältä. Sen jälkeen kun hänen morsiamensa oli hänet pettänyt, mikä musersi häntä sitä voimakkaammin, kuta huolellisemmin hän koetti kaikilta salata iskun vaikutusta itseensä, olivat hänestä ne elämänehdot raskaat, joissa hän oli ollut onnellinen ja vieläkin raskaampi oli vapaus ja riippumattomuus, joita hän ennen oli pitänyt kalliina. Hän ei edes ajatellut niitä entisiä aatoksiaan, jotka ensi kerran olivat nousseet hänen mieleensä Austerlitzin tantereella taivasta tähytessään, joita hän Pierren kanssa oli rakastanut kehittää ja jotka olivat korvanneet hänen yksinäisyytensä Bogutsharovissa ja sittemmin Sveitsissä ja Roomassa. Häntä suorastaan pelotti muistellessa noita ajatuksia, jotka olivat loitsineet hänelle etäisten toivojen valoisan sarjan. Häntä kiinnittivät nyt vain kaikista lähimmät käytännölliset toimet, joilla ei ollut mitään tekemistä entisten kanssa ja joihin hän tarttui sitä ahneemmin, kuta etemmä entiset olivat jääneet. Oli kuin olisi tuo korkeuksiin häipyvä taivaan laki, joka ennen häntä kattoi, äkkiä laskeutunut matalaksi, rajalliseksi holviksi, joka häntä musersi, jossa kaikki oli selvää, mutta ei mitään ijäistä eikä salaperäistä.

Kaikista hänelle esiintyneistä toiminta-aloista oli sotapalvelus hänestä helpoin ja tutuin. Ollessaan nyt Kutusovin esikunnan päivystäjäkenraalin virassa työskenteli hän niin lujasti ja hartaasti, että Kutusov ihmetteli hänen työintoaan ja täsmällisyyttään. Vaikka ruhtinas Andrei ei tavannut Kuraginia Turkissa, ei hän pitänyt välttämättömänä rientää hänen jälissään takasin Venäjälle. Mutta kaiken tämän ohella hän tiesi, että vieripä aikaa minkä vierikään, hän ei voi olla kaikista todisteluista huolimatta, joita hän itselleen teki, ettei hänen muka maksa vaivaa alentua yhteentörmäykseen asti hänen kanssaan, hän tiesi, ettei hän kohdatessaan hänet voinut olla vaatimatta häntä kaksintaisteluun, niin kuin ei nälkäinen ihminen voi olla viskautumatta leivän kimppuun. Ja tämä tietoisuus siitä, ettei loukkaus ollut kostoa kohdannut, ei vihaa tyhjennetty, vaan sydän sitä täynnä, myrkytti sitä keinotekoista levollisuutta, jonka ruhtinas Andrei oli itselleen Turkissa laatinut huoleen taipuvan ja jonkunverran turhamielisen ja kunnianhimoisen toiminnan puitteisiin.

Kun vuonna 1812 saapui Bukarestiin viesti sodasta Napoleonia vastaan, pyysi ruhtinas Andrei Kutusovilta siirtoa läntiseen armeijaan. Kutusof, joka oli saanut kyllänsä Bolkonskista ja tämän toimeliaisuudesta, koska se ei sopinut hänen joutilaisuutensa rinnalle, laski hänet hyvin mielellään menemään, toimittaen hänet Barclay de Tollyn luo.