Mutta niin paljo kuin kaiken väen voimalla aherrettiinkin, ei kuitenkaan oltu saatu läheskään kaikkea kuntoon, vaikka oli jo myöhä yö käsissä. Kreivitär oli jo nukkumassa ja kreivikin läksi levolle siirrettyään lähdön aamuun.
Sonja ja Natasha nukkuivat riisuutumatta divaanihuoneessa.
Tänä yönä kuletettiin vielä yhtä haavottunutta pitkin Povarskajan katua ja Mavra Kusminitshna, joka seisoi portilla, käännytti haavottuneen Rostovilaisten pihaan. Tämä haavottunut oli Mavra Kusminitshnan mielestä hyvin suuri herra. Häntä kuletettiin hyvin kepeissä ajopeleissä, joiden kuomujen esirippu oli laskettu alas. Kuskilaudalla istui ohjasmiehen vieressä vanha kunnianarvoisa kamaripalvelija. Takana ajoi kuormarattailla lääkäri ja kaksi sotamiestä.
— Olkaa hyvä ja tulkaa meille. Herrasväki on lähdössä pois, koko talo on tyhjä, — sanoi eukko vanhalle kamaripalvelijalle.
— Pitänee tulla, — vastasi kamaripalvelija raskaasti huoahtaen, — kun ei tässä muutenkaan tiedä mihin viedä! Onhan meillä Moskovassa oma talokin, mutta se on kaukana ja ihan kylmillään.
— Olkaa hyvä, tulkaa vain meille, meidän herrasväellä on kaikkea kyllälti, olkaa hyvä, — puheli Mavra Kusminitshna. — Onkos hän hyvinkin kipeä? — lisäsi hän.
Kamaripalvelija viittasi kädellään.
— Emme tiedä mihin viedä! Tohtorilta on kysyttävä.
Kamaripalvelija laskeutui kuskilaudalta ja meni kuormarattaiden luo.
— Mennään vain, — sanoi tohtori.