— Minä, — sanoi hän äkkiä, — olen nähkääs kreivin sukulainen ja hän oli aina hyvä minua kohtaan. Kun minä nähkääs (suopeasti ja iloisesti hymyillen hän katsahti sinelliinsä ja jalkineihinsa) olen joutunut repaleiseksi eikä ole yhtään rahaa, sen vuoksi ajattelin tulla pyytämään kreiviltä...
Mavra Kusminitshna ei antanut hänen puhua suutaan puhtaaksi.
— Eikö teillä olisi aikaa odottaa hetkinen, vähän aikaa vaan, — sanoi hän.
Ja heti kun upseeri laski kätensä irti portinpielestä, kääntyi Mavra Kusminitshna menemään nopein kepittävin askelin takapihalle rakennustaan kohti.
Sillä aikaa kun Mavra Kusminitshna oli käymässä rakennuksessaan, käveli upseeri pihalla edestakasin pää painuksissa silmäillen rikkinäisiä jalkineitaan ja suu hienossa hymynkierteessä. "Miten ikävää, etten tavannut setä-ukkoa. Mainion hyvä eukko! Mihinkä se menikään? Mitenkähän saisin tietää, mitä katuja myöten tapaisin suorimmittain sen rykmentin, jonka nyt on marssittava Rogoschkajaan?" ajatteli tällä välin nuori upseeri. Samassa tuli Mavra Kusminitshna näkyviin kulman takaa säikähtynein, mutta samalla päättävin kasvoin ja kantaen käsissään myttyyn käärittyä kirjavaa huivia. Jo muutaman askeleen päässä upseerista hän avasi huivin, otti siitä valkean 25 ruplan setelin ja ojensi sen nopeasti upseerille.
— Jos heidän armonsa olisivat kotona, ei olisi ollut mitään hätää, olisivathan he toki antaneet sukulaisen kaupalla, vaan ehkä tämäkin ... nyt...
Mavra Kusminitshna hämmentyi. Mutta upseeri ei kieltäytynyt ottamasta, vaan tarttui ojennettuun seteliin ja kiitti Mavra Kusminitshnaa.
— Kun he olisivat olleet kotona, kreivi itse, — puheli Mavra Kusminitshna anteeksi pyytävän äänellä. — Kristus olkoon teidän kanssanne, lapsi kulta. Herra teitä varjelkoon, — jatkoi Mavra Kusminitsbna kumarrellen ja upseeria saattaen.
Aivan kuin itselleen nauraen, hymyillen ja päätään heilutellen läksi upseeri juoksemaan melkein täyttä laukkaa tyhjiä katuja pitkin Jauskin sillalle päin tavottaakseen rykmenttinsä.
Vaan Mavra Kusminitshna seisoi vielä kauvan aikaa vesissä silmin suletun portin takana päätään miettivästi nyökytellen ja tuntien, miten hänet yht'äkkiä oli vallannut äidillinen hellyys ja sääli tuntematonta upseeria kohtaan.