XXIII.
Eräästä keskeneräisestä Varvarkan varrella olevasta talosta, jonka alakerrassa oli kapakka, kuului humalaisten huutoa ja loilotusta. Pienessä, likaisessa huoneessa istui penkeillä pöytien ääressä kymmenkunta tehtaantyömiestä. Kaikki olivat päihdyksissä ja lauloivat naamat hiessä, silmät sameina ja suut seposelällään jotain laulua. Kukin veteli omaa säveltään raskaasti ja väkisin eikä ollenkaan nähtävästi siitä syystä, että heitä halutti laulaa, vaan ainoastaan siksi, että osottaisivat olevansa päissään ja että he olivat vapaalla jalalla. Eräs näistä, kookas valkeaverinen, reima nuori mies, jolla oli sininen pusero päällä, seisoi heidän vieressään. Hänen kasvonsa ohuine, suorine nenineen olisivat olleet kauniit, elleivät niiden ilmettä olisi häirinneet hoikat, vastakkain pinnistetyt ja lakkaamatta liikkuvat huulet sekä sameat, synkät ja liikkumattomat silmät. Hän seisoi niiden vieressä, jotka lauloivat, ja nähtävästi jotain ajatellen hän heilutti juhlallisesti ja tempovasti näiden päiden yllä kyynärpäähän asti paljasta valkeaa kättään, jonka likaisia sormia hän koetti luonnottomasti hajottaa eri suuntiin. Hänen puseronsa hiha huljui lakkaamatta edestakasin. Vaan vasemmalla kädellään kohenteli hän sitä myötäänsä huolellisesti, aivan kuin olisi ollut jotain erityisen merkillistä ja tärkeää siinä, että tuon valkean, jänteväsuonisen ja heiluvan käden piti ehdottomasti olla paljaan. Keskellä laulua kuului eteisestä ja ulkoportailta huutoa, tappelua ja iskuja. Pitkä mies viittasi kädellään.
— Stop! — huudahti hän käskevästi. — Tappelu, pojat! — lisäsi hän ja hihaansa yhä kohennellen läksi portaille.
Tehtaantyömiehet läksivät hänen jälestään. Nämä, jotka olivat juoneet kapakassa koko aamun pitkän miehen johdolla, olivat tuoneet kapakoitsijalle tehtaasta nahkoja ja näistä oli heille annettu viinaa. Kun läheisten pajojen sepät olivat kuulleet kapakasta hoilausta ja he luulivat, että kapakka oli ryöstetty, tahtoivat he väkipakolla tunkeutua kapakkaan. Portailla syntyi tappelu.
Kapakoitsija tappeli kynnyksellä erään sepän kanssa ja juuri silloin, kun tehtaan työmiehet tulivat kapakasta ulos, riistäytyi seppä irti kapakoitsijan kynsistä ja kaatui kasvoilleen kiviselle tantereelle.
Toinen seppä koetti rynnistää ovesta sisään puskien rinnoillaan kapakoitsijaa.
Pitkä mies löi paljaalla kädellään ovessa teutaroivaa seppää kasvoihin ja kiljasi vimmatusti:
— Pojat, meikäläisiä lyödään!
Seppä nousi taas jaloilleen ja pyyhkien verta ruhjoutuneilta kasvoiltaan hän ulisi itku kurkussa: