"Teidän ylhäisyytenne, sukutilojen departementista on mies täällä, tirehtööriltä on tultu hakemaan käskyä... Konsistoriosta, senaatista, yliopistosta, kasvatuslaitoksesta; sijainen on lähettänyt sanan ja tiedustelee... Minkä määräyksen annatte palokunnalle? Vankilasta on tultu... Keltaisesta talosta"... ilmotettiin koko yö lakkaamatta kreiville.
Kaikkiin näihin kysymyksiin antoi kreivi lyhyitä ja vihaisia vastauksia, jotka osottivat, etteivät hänen määräyksensä ole enää tarpeen ja että koko hänen huolellisesti valmistama asiansa on nyt jonkun tähden kokonaan turmeltunut ja että tämä joku tulee kantamaan edesvastuun siitä, mitä nyt tulee tapahtumaan.
— Sano sille pöllöpäälle, — vastasi hän sukutilojen departementin tiedusteluun, — että hän jäisi istua kököttämään ja vartioimaan papereitaan. Mitä lempoa sinä kysyt palokunnasta? Onhan niillä hevoset, matkustakoot Vladimiriin, ei kai niitä ranskalaisille jätetä.
— Teidän ylhäisyytenne, hullujenhuoneesta on tullut tarkastaja, mitä käskette hänelle sanoa? —
— Mitäkö käsken? Menkööt kaikki tiehensä eikä mitään muuta... Hullut ovat laskettavat kaupunkiin. Kun kerran hullut komentavat meidän armeijoitamme, niin on kai Jumala niin käskenyt.
Kysymykseen vangeista, jotka istuivat kellareissa ärjäsi kreivi tarkastajalle äkäisesti:
— Pitäisikö sinulle antaa kaksi pataljoonaa olematonta saattoväkeä. Irti joka mies!
— Teidän ylhäisyytenne, siellä on valtiollisiakin: Mjeshkof, Vereshtshagin.
— Vereshtshagin! Eikö sitä vielä ole hirtetty? — kiljasi Rostoptshin. — Hänet on tuotava minun luokseni.