— Ah, ah! — virkkoi upseeri kasvojaan rypistellen. — Marchons![295]
Ulanien ympärille keräytyi väkeä. Lähinnä Pierreä seisoi kesakkonaamainen akka tytön kanssa. Kun joukkue läksi liikkeelle, työntäytyi hän edelle.
— Mihinkä sinua nyt viedään, veikkoseni? — sanoi akka. — Mihinkäs minä sen lapsen panen, jos se ei ole heidän?
— Qu'est ce qu'elle veut cette femme?[296] — kysyi upseeri.
Pierre oli kuin päihdyksissä. Tämä huumaus vielä yltyi siitä, kun hän näki pelastamansa lapsen.
— Ce qu'elle dit? — kysyi Pierre. — Elle m'apporte ma fille que je viens de sauver des flammes, — sanoi hän. — Adieu![297] — ja tietämättä itsekään, miten häneltä pääsi tämä valhe hän läksi lujin, juhlallisin askelin marssimaan ranskalaisten välissä.
Tämä ranskalainen patrulli oli yksi niitä, joita Dureaunelen määräyksestä oli lähetetty ympäri Moskovaa ehkäisemään sotarosvousta ja varsinkin ottamaan kiinni murhapolttajia, jotka korkeimpien ranskalaisten päälliköiden kesken sinä päivänä syntyneen yleisen mielipiteen mukaan olivat syypäät tulipaloihin.
Muutamia katuja kierrettyään otti patrulli vielä kiinni viisi epäilyttävää venäläistä, — erään kauppamiehen, kaksi seminaarin oppilasta, musikan ja herraspalvelijan sekä näitä paitsi muutamia sotarosvoja. Mutta kaikista epäilyttävistä epäilyttävimmältä näytti kuitenkin Pierre. Kun kaikki kiinniotetut oli tuotu Subovin vallin luona olevaan yöpaikkaan, erääseen suureen taloon, johon oli muodostettu päävahti, sijotettiin Pierre ankarasti vartioituna muista erilleen.