III.
Venäjän keisari oli tällä välin asunut toista kuukautta Vilnassa sotaväen tarkastuksia ja harjotuksia pitäen. Ei ollut mitään valmista sotaa varten, jota kaikki odottivat ja jonka valmistuksia varten keisari oli saapunut Pietarista. Yhteistä toimintasuunnitelmaa ei ollut. Horjuvaisuus siinä, mikä kaikista niistä suunnitelmista, joita esitettiin, olisi hyväksyttävä, kasvoi vain kasvamistaan keisarin kuukautisen olinajan kestäessä pääkortteerissa. Kolmessa armeijassa oli kussakin eri ylipäällikkönsä, mutta kaikkien armeijojen yhteistä päällikköä puuttui ja keisari itse ei ottanut tätä nimeä vastaan.
Kuta kauemmin keisari viipyi Vilnassa, sitä vähemmin valmistauduttiin sotaan ja väsyttiin sitä odottamaan. Keisarin ympärillä olevien henkilöiden kaikki harrastukset näyttivät tarkottavan vain sitä, että hauskalla ajanvietolla saataisiin hallitsija unohtamaan uhkaava sota.
Monien tanssiaisten ja juhlien jälkeen puolalaisten ylimysten, hoviherrojen ja hallitsijankin luona sai eräs hallitsijan puolalaisista kenraali-adjutanteista kesäkuussa ajatuksen pitää hallitsijalle päivälliset ja tanssiaiset kenraali-adjutanttien puolesta. Tämän tuuman hyväksyivät kaikki ilomielin. Hallitsija ilmaisi suostumuksensa. Kenraali-adjutantit keräsivät listoilla rahaa. Se henkilö, jonka luultiin eniten miellyttävän hallitsijaa, oli pyydettävä kemujen emännäksi. Kreivi Bennigsen, tilanomistaja Vilnan läänistä, tarjosi maakartanonsa juhlaa varten ja kesäkuun 13 p:nä määrättiin pidettäväksi tanssiaiset, päivälliset, huvimatkoja venheillä ja ilotulitus Sakretissa, kreivi Bennigsenin maakartanossa.
Samana päivänä, jolloin Napoleon oli antanut käskyn mennä Niemenin yli ja hänen etujoukkonsa kasakat karkotettuaan marssivat Venäjän rajan yli, vietti Aleksanteri iltansa Bennigsenin huvilassa — kemuissa, jotka kenraali-adjutantit olivat toimittaneet.
Kemut olivat iloiset ja loistavat. Asiantuntijat sanoivat, että harvoin oli kokoutunut yhteen paikkaan moista paljoutta kaunottaria. Kreivitär Besuhova oli niiden muiden venäläisien naisien muassa, jotka olivat saapuneet Pietarista Vilnaan, myöskin näissä kemuissa ja jätti varjoon raskaalla, niin kutsutulla venäläisellä kauneudellaan hienostuneet puolalaiset naiset. Hänet huomattiin ja hallitsija suvaitsi tanssia hänen kanssaan.
Boris Drubetskoi oli jättänyt vaimonsa Moskovaan ja oli poikamiehenä — eli en garçon kuten hän sanoi — niin ikään läsnä näissä tanssiaisissa ja vaikka hän ei ollutkaan kenraali-adjutantti, hän oli pannut keräyslistaan suuren summan. Boris oli nyt rikas mies, hän oli päässyt pitkälle suosiossa eikä hänen enää tarvinnut etsiskellä suojelijoita vaan hän saattoi kohdella kaikkein ylhäisimpiäkin ikätovereitaan vertaisinaan.
Kello kahdeltatoista yöllä tanssittiin yhä. Hélène jolla ei ollut arvoistaan kavaljeeria ehdotti itse Borisille masurkkaa. He istuivat kolmantena parina. Boris katseli kylmäverisesti Hélènen hohtavia paljaita olkapäitä, jotka kohosivat tumman kultakoristeisen harsopuvun keskeltä, ja kertoili vanhoista tuttavista samalla kun hän itsekään tiedostamatta ja muiden huomaamatta ei hetkeksikään lakannut tarkkailemasta samassa salissa olevaa keisaria. Tämä ei tanssinut. Keisari seisoi ovella ja tämän tästä pysäytti jonkun ystävällisillä lausahduksillaan, jollaisia hän yksin osasi käytellä.
Masurkan alkaessa Boris näki, että kenraali-adjutantti Balashef, yksi keisarin kaikkein lähimmistä miehistä, meni hovietiketin vastaisesti aivan keisarin viereen, joka sillä hetkellä keskusteli puolalaisen naisen kanssa. Jatkettuaan hetken keskustelua naisen kanssa keisari vilkaisi kysyvästi Balasheviin, nyökkäsi naiselle ja kääntyi sitten Balashevin puoleen koska selvästikin tuntui tajuavan, että tällä täytyi olla tärkeä syy käyttäytymiseensä. Heti kun Balashef alkoi puhua, keisarin kasvoille ilmaantui hämmästys. Hän tarttui Balashevia käsivarresta ja lähti kävelemään tämän kanssa salin poikki ja itsekään tiedostamatta raivasi kummaltakin puoleltaan kolmisen syltä leveän tyhjän tilan, josta ihmiset kaikkosivat sivummalle. Boris huomasi Araktsejevin kiihtyneen ilmeen, kun keisari lähti menemään Balashevin kanssa. Araktsejev katsoi kulmainsa alta keisariin ja punaista nenäänsä tuhautellen erkani vierasjoukosta ikään kuin olisi odottanut keisarin puhuttelevan häntä. (Boris tajusi, että Araktsejev oli Balasheville kateellinen sekä tyytymätön siitä, että jokin ilmeisen tärkeä uutinen tuli keisarin tietoon muuta tietä kuin hänen kauttaan.)
Mutta keisari ja Balashef kävelivät Araktsejevia huomaamatta ulko-ovesta valaistuun puutarhaan. Miekkaansa kannatellen ja kiukkuisesti ympärilleen vilkuillen Araktsejev seurasi heitä noin kahdenkymmenen askeleen päässä.