IX.
Pukeuduttuaan ranskalaisiin pukuihin läksivät Petja ja Dolohof ratsastamaan samalle paikalle metsän rinteeseen, josta Denisof oli silmäillyt ranskalaisten leiriä. Oli pilkkosen pimeä, kun he pääsivät metsästä ja laskeutuivat notkoon. Dolohof käski saattamassa olleiden kasakoiden jäädä tähän, vaan itse hän jatkoi ravakkaa ravia tietä myöten sillalle päin. Petja, joka oli kivettymäisillään jännityksestä, ratsasti hänen rinnallaan.
— Jos joudumme kiinni, en elävänä antaudu, minulla on pistooli, — supatti Petja.
— Älä puhu venäjää, — supatti Dolohof nopeasti ja samassa hetkessä kuului pimeästä "qui vive?"[90] ja pyssyn ratinaa.
Veri tulvahti Petjan kasvoille ja hän tarttui pistooliinsa.
— Lanciers du 6-me,[91] — sanoi Dolohof hevosen vauhtia hillitsemättä enemmän kuin lisäämättäkään.
Vahtisotamiehen musta vartalo häämötti sillalla.
— Mot d'ordre?[92]
Dolohof pidätti hevosensa käyntiin.
— Dites donc, le colonel Gérard est ici?[93] — kysyi hän.