— Mot d'ordre?[94] — vaati vahtisotamies kysymykseen vastaamatta ja salpasi tien.
— Quand un officier fait sa ronde, les sentinelles ne demandent pasle mot d'ordre... — kivahti Dolohof yht'äkkiä tuimistuen ja kannusti hevosensa suoraan sotamiestä kohti. — Je vous demande, si le colonel est ici?[95]
Ja odottamatta vastausta vahtisotamieheltä, joka väistyi tieltä, läksi Dolohof ajamaan käyden mäkeä ylös.
Kun Dolohof huomasi erään miehen mustan varjon kulkevan tien poikki, pysähdytti Dolohof miehen ja kysyi, missä oli komentaja ja upseerit. Mies, jolla oli säkki olalla ja joka oli sotamies, pysähtyi, astui aivan Dolohovin ratsun viereen, taputti sitä kädellään ja kertoi avomielisesti ja ystävällisesti, että komentaja ja upseerit olivat mäellä oikealla kädellä herraskartanon pihalla.
Ratsastettuaan vielä jonkun matkaa tietä myöten, jonka kummaltakin puolen kuului puheen sorinaa nuotioiden ympäriltä, ajoi Dolohof herraskartanon pihaan. Täällä hän laskeutui hevosen selästä ja meni erään leimuavan nuotion luo, jonka ympärillä istui muutamia miehiä kovaäänisesti keskustellen. Tulella oli kiehumassa jotain kattilassa, jota eräs sotamies polvillaan ja kasvot tulesta punaisina hämmensi latasimella.
— Oh, c'est un dur à cuire,[96] — virkkoi eräs upseereista, jotka istuivat pimennossa toisella puolen nuotiota.
— Il les fera marcher les lapins,[97] — vastasi eräs toinen nauraen.
Kumpikin vaikeni ja rupesi katsomaan pimeästä kuuluviin Dolohovin ja Petjan askeliin päin, kun nämä hevosiaan taluttaen astuivat nuotiota kohti.
— Bonjour, messieurs![98] — lausui Dolohof kovalla ja selvällä äänellä.
Upseerit nousivat pystyyn nuotion takana ja eräs kookas, pitkäkaulainen upseeri kiersi nuotion ympäri Dolohovin luo.