— Ja siksi toiseksi, kukas heidät on tänne kutsunut? Pitäkööt hyvänään... — sanoi hän yht'äkkiä karkeasti kiroten ja nostaen päänsä pystyyn.
Samassa hän huitasi nagaikallaan ja läksi ensi kerran koko sodan aikana nelistämään hajaantuneiden sotamiesrivien luota, joista kuului kovaa naurun hohotusta ja hurraahuutoja.
Kutusovin sanoja lienee sotaväki tuskin ymmärtänyt. Ainakaan ei olisi kukaan kyennyt toistamaan, mitä sotamarsalkka oli sanonut juhlallisesti alkaneessa, vaan sitte suopean avomieliseksi muuttuneessa puheessaan. Mutta hänen sanojensa sydämellinen tarkotus ymmärrettiin, sillä sitä samaa riemun huumausta, johon oli yhtynyt sääli vihollisia kohtaan ja tunne oman asian oikeudesta ja joka ilmeni tuon ikämiehen lausumissa pahaa tarkottamattomissa kirosanoissa, tunsi povessaan jokainen sotamies ja se puhkesi ilmoille innokkaissa, pitkissä riemuhuudoissa. Kuu eräs kenraali tämän jälkeen kysyi ylipäälliköltä, eikö hän suvaitsisi nousta vaunuihinsa, puhkesi Kutusof kenraalin kysymykseen vastatessaan yht'äkkiä nyyhkytykseen, sillä hän ei näyttänyt jaksavan hillitä mielenliikutustaan.
VII.
Marraskuun 8 p:nä, Krasnojen taistelun viimeisenä päivänä, oli jo alkanut hämärtää, kun joukot palasivat yöleiriin. Koko päivän oli ollut tyyni pakkanen, harvakseltaan oli putoillut lumihöytäleitä, mutta illaksi seestyi ilma ja pakkanen koveni. Korkealla kuumotti mustansininen tähtitaivas.
Muskettirykmentti, jossa Tarutinosta lähtiessä oli ollut 3,000 miestä, vaan nyt 900, oli ensimäisiä maantien varrella olevaan kylään yöleirille saapuvista joukoista. Majottajat tulivat rykmenttiä vastaan ja ilmottivat, että kaikki mökit olivat täynnä sairaita ja kuolleita ranskalaisia, ratsuväkeä ja esikuntia. Ainoastaan yksi mökki oli saatavissa rykmentin päällikölle.
Rykmentin päällikkö ajoi tälle mökille, rykmentti marssi kylän läpi ja pani pyssynsä ristikolle kylän laitimaisten mökkien kohdalle tielle.
Rykmentti ryhtyi ikään kuin suunnattoman suuri, satajäseninen eläin laatimaan pesäänsä ja valmistamaan ruokaa. Osa sotamiehistä kahlasi polvia myöten lumessa kylän oikealla puolella olevaan koivikkoon, josta kohta alkoi kaikua kirveiden ja miekkojen iskuja, katkeavien oksien ryskettä ja iloisia ääniä. Eräs toinen osa puuhaili rykmentin hevosten ja kuormien kimpussa, joista otettiin patoja ja korppuja ja annettiin hevosille ruokaa. Kolmannet hajosivat ympäri kylää järjestämään esikunta-upseerien asuntoja, korjaamaan pois mökeistä kuolleita ranskalaisia ja hakemaan lautoja, kuivia halkoja ja olkia rakennusten katoilta nuotiotarpeiksi ja suojaseiniksi.
Noin viisitoista sotamiestä kiskoi parhaillaan iloisesti huutaen mökkien takana kylän laidassa erään katottoman vajan säleseinää.