Morel rupesi myöskin nauramaan kasvojaan vääristellen.
— Anna tulla, anna tulla lisää!
Qui eut le triple talent,
De boire, de battre
Et d'être un vert galant...[124]
— Hyvältä sekin kuuluu! No, Saletajef!...
— Ky... — sai Saletajef vaivoin sanotuksi. — Ky-y-y... — veti hän sitte huulet töröllään, — letriptala de bu de ba et detraver gala, — lauloi hän.
— Sillä tavalla! Siin' on vasta ranskalainen! Hoh-hoh-hoo! Nälättääkö vielä?
— Anna hänelle vielä puuroa, ei nälkäinen vatsa vähällä täyty.
Morelille annettiin taas puuroa ja hän rupesi nauraen tyhjentämään kolmatta kattilallista. Kun nuoret sotamiehet katsoivat Moreliin, paistoi heidän kasvoiltaan ystävällinen, iloinen hymy. Vanhat sotamiehet pitivät moista menoa sopimattomana ja lojuivat toisella puolen nuotiota, vaan aikaväliin nousivat hekin rynkämäisilleen ja kurkistivat naurussa suin Moreliin.
— Ihmisiä ne ovat nekin, — murahti eräs heistä sinelliinsä kietoutuen. — Omat juurensa kullakin puulla.
— Ooh, hyvä Jumala! Miten tähtinen on taivas! Pakkasiksi...