"Teidän sairaalloisten puuskienne tähden pyydän, että teidän ylhäisyytenne tämän kirjeen saatuaan suvaitsisi lähteä Kalugaan ja odottaa siellä Hänen Keisarillisen Majesteettinsa lähempiä määräyksiä."
Mutta kohta sen jälkeen, kun Bennigsen oli poistunut, saapui armeijaan suuriruhtinas Konstantin Pavlovitsh, joka oli ollut armeijassa sodan alussa ja jonka Kutusof oli saanut lähtemään armeijasta pois. Suuriruhtinas ilmotti nyt Kutusoville, että keisari oli tyytymätön armeijan huonojen saavutusten ja hitaiden liikkeiden tähden ja että keisari itse saapuu muutaman päivän kuluttua armeijaan.
Vanha Kutusof, joka oli yhtä kokenut hovimies kuin sotapäällikkökin, joka saman vuoden elokuussa oli valittu ylipäälliköksi vastoin hallitsijan tahtoa, joka oli karkottanut armeijasta perintöruhtinaan ja suuriruhtinaan, joka oli vastoin hallitsijan tahtoa oman valtansa nojalla luovuttanut Moskovan — tämä Kutusof oivalsi nyt heti, että hänen aikansa oli nyt päättynyt, että hänen osansa oli loppuun näytetty ja ettei hänellä enää ole sitä näennäistäkään valtaa, jonka hän muutama kuukausi sitte oli saanut. Eikä hän ymmärtänyt tätä yksistään hovimiehen kannalta. Yhdeltä puolen hän näet huomasi, että ne sotatoimet, joita hän oli johtanut, olivat lopullaan ja hän tunsi, että hän oli tehnyt tehtävänsä. Toisekseen alkoi hän näihin aikoihin tuntea ruumiillista väsymystä ja levon tarvetta vanhoille voimilleen.
XI.
Marraskuun 29 p:nä saapui Kutusof Vilnaan, tuohon rakkaaseen Vilnaansa, kuten hän sanoi. Kutusof oli ollut palveluksensa aikana kaksi kertaa Vilnan kuvernöörinä. Rikkaassa, eheänä säilyneessä Vilnassa tapasi Kutusof paitsi elämän mukavuuksia, joita hän ei ollut saanut nauttia pitkään aikaan, vanhoja ystäviään ja monia muistoja. Ja kun hän nyt oli yht'äkkiä päässyt irtautumaan kaikista sota- ja hallitushuolista, asettui hän rauhalliseen, jokapäiväiseen elämään, mikäli se oli mahdollista hänen ympärillään kiehuvien juonien tähden eikä näyttänyt välittävän vähääkään siitä, mitä historiallisessa maailmassa tapahtui.
Tshitshagof, joka oli kiivaimpia ranskalaisten nurinniskoin syöksijöitä ja tientukkijoita, joka oli ensin aikonut tehdä ryntäyksen Kreikkaan ja sitte Varsovaan, vaan ei millään neuvoin halunnut mennä sinne, minne milloinkin oli käsketty, joka oli tunnettu rohkeista sanoistaan hallitsijalle, jonka mielestä Kutusof oli hänelle suuressa kiitollisuuden velassa, sillä kun hänet oli 1811 lähetetty solmimaan rauhaa Turkin kanssa Kutusovista välittämättä, oli hän, saatuaan tietää, että rauha oli jo tehty, sanonut hallitsijalle, että rauhan aikaansaaminen on Kutusovin ansio, — tämä sama Tshitshagof oli ensimäinen vastaanottamassa Kutusovia Vilnassa sen linnan edustalla, johon Kutusovin oli määrä jäädä asumaan. Laivaston arkiunivormu päällä, tikari vyöllä ja lakki kainalossa ojensi Tshitshagof Kutusoville raportin sotaväen tilasta ja kaupungin avaimet. Se halveksuvan kunnioittava tapa, jota nuoret osottivat vanhuuttaan höpertyneelle ukolle, kuvastui täydellisesti Tshitshagovin esiintymisestä, sillä hän tiesi jo ne syytökset, joita Kutusoviin kohdistettiin.
Keskustellessaan Tshitshagovin kanssa sanoi Kutusof muun muassa, että ne Tshitshagovin ajoneuvot ja astiat, jotka olivat kadonneet Borisovossa, olivat tallella ja palautetaan takasin omistajalleen.
— C'est pour me dire que je n'ai pas sur quoi manger... Je suis au contraire vous fournir de tout dans le cas même où vous voudriez donner des diners,[125] — sanoi Tshitshagof kiireissään, tahtoen joka sanalla todistaa olevansa oikeassa ja siitä syystä luullen, että Kutusoviakin huoletti sama asia.
Kutusovin suu vetäytyi terävään ivan hymyyn ja hän vastasi olkapäitään kohauttaen: