Tässä tarkotuksessa muodostettiin vähitellen uudestaan esikunta ja Kutusovin esikunnan varsinainen valta hävitettiin kokonaan ja siirrettiin keisarin käsiin. Toll, Konovnitsin ja Jermolof saivat muita virkoja. Puhuttiin aivan yleensä ja julkisesti sotamarsalkan heikontuneesta terveydestä ja hänen terveytensä täytyi tietysti olla heikon, jotta hän olisi voinut luovuttaa paikkansa seuraajalleen. Ja hänen terveytensä oli todellakin huono.
Yhtä vaatimattomasti, luonnollisesti ja hiljaa kuin Kutusof oli saapunut Turkista Pietariin kokoamaan sotaväkeä ja lähetetty armeijaan juuri silloin kun hän oli tarpeen, yhtä vaatimattomasti, luonnollisesti ja hiljaa ilmestyi nyt, kun Kutusovin osa oli loppuun näytelty, hänen sijaansa uusi henkilö.
Vuoden 1812 sodalla piti olla jokaiselle venäläiselle sydämelle rakkaan kansallisen merkityksen ohella myöskin toinen merkityksensä — europalainen.
Lännen kansojen vaellusta itään piti seurata idän kansojen vaelluksen länteen ja tätä uutta sotaa varten täytyi olla uusi johtaja, jolla oli toiset ominaisuudet, mielipiteet ja kehottimet kuin Kutusovilla.
Aleksanteri I oli yhtä tarpeen johtamaan idän kansoja länteen ja palauttamaan kansojen rajat kuin Kutusof pelastamaan Venäjän ja hankkimaan sille mainetta.
Kutusof ei käsittänyt, mitä merkitsi Europa, tasapaino ja Napoleon. Hän ei kyennyt tätä käsittämään. Venäjän kansan edustajalla ei ollut sen jälkeen, kun vihollinen oli tuhottu, Venäjä vapautettu ja nostettu maineensa korkeimmalle kukkulalle, tämmöisellä venäläisellä miehellä ei ollut enää mitään tekemistä. Kansansodan edustajalle ei jäänyt muuta tehtävää kuin kuolla. Ja hän kuoli.
XIII.
Samoin kuin ihmiset yleensä, tunsi Pierrekin vankeusajan vaivojen ja puutteiden taakan painon vasta sitten, kun nuo vaivat ja puutteet olivat päättyneet. Vankeudesta päästyään matkusti hän Oreliin, jossa hän sairastui kolmantena päivänä tulonsa jälkeen, ollessaan juuri lähdössä Kijeviin, sappikuumeeseen, kuten lääkärit sanoivat. Hän virui vuoteessa kolme kuukautta. Vaikka lääkärit hoitivatkin häntä, iskivät suonta ja juottivat lääkkeitä, parani hän kuitenkin.
Ei mikään siitä, mitä Pierrelle oli tapahtunut hänen vapauttamisensa ja sairastumisensa välisenä aikana, ollut tehnyt häneen juuri minkäänlaista vaikutusta. Hän muisti ainoastaan harmaan, synkän sään, joka oli ollut vuoroin sateista, vuoroin lumista, sisäisen ruumiillisen kivun ja jalkojen ja kylen pakotuksen, hän muisti ihmisten kärsimyksistä ja onnettomuuksista saamansa yleisen vaikutuksen, muisti upseerien ja kenraalien uteliaat kysymykset, jotka olivat häntä vaivanneet, muisti, kuinka hän oli saanut puuhata etsiessään hevosia ja ajoneuvoja ja varsinkin kuinka kykenemätön hän oli silloin ollut ajattelemaan ja tuntemaan mitään. Sinä päivänä, jolloin hänet oli vapautettu, oli hän nähnyt Petja Rostovin ruumiin. Samana päivänä hän oli saanut tietää, että ruhtinas Andrei oli ollut elossa toista kuukautta Borodinon taistelun jälkeen ja vasta äskettäin kuollut Jaroslavlissa Rostovilaisilla. Denisof, joka oli Pierrelle kertonut tämän uutisen, oli samana päivänä maininnut muun puheen ohessa myöskin Helenan kuolemasta luullen, että Pierre oli asian tiennyt jo aikoja sitte. Kaikki tämä tuntui Pierrestä silloin ainoastaan kummalliselta, sillä hän tunsi, ettei hän jaksanut käsittää kaikkien näiden uutisten merkitystä. Hänen huolenaan oli silloin ollut ainoastaan päästä kiiruimman kaupalla lähtemään niiltä tienoin, joissa ihmiset surmasivat toisiaan, johonkuhun rauhalliseen turvapaikkaan kokoamaan ajatuksiaan, lepäämään ja punnitsemaan kaikkea sitä kummallista ja uutta, jonka hän tällä välin oli saanut tietää. Mutta heti Oreliin saavuttuaan kääntyi hän sairaaksi. Sairaudestaan kostuttuaan näki Pierre luonaan kaksi palvelijaansa, jotka olivat saapuneet Moskovasta, Terentin ja Vasjkan, sekä sitä paitsi vanhimman ruhtinattaren, joka oli asunut Pierren maatilalla Jeletsissä ja joka, saatuaan kuulla hänen vapauttamisestaan ja sairastumisestaan, oli tullut häntä hoitamaan. Parantumisensa aikana pääsi Pierre ainoastaan vähitellen irtautumaan äskeisten kuukausien painostuksesta ja vain vähitellen tottui hän siihen, ettei kukaan aja häntä huomenna mihinkään, ettei kukaan valtaa hänen lämmintä vuodettaan ja että hän aivan varmaan saa päivällistä, teetä ja illallista. Mutta nukkuessaan uneksi hän vielä kauan aikaa olevansa vankeudessa. Yhtä hitaasti pääsi hän käsittämään ne uutiset, jotka hän sai tietää vankeudesta päästyään: ruhtinas Andrein ja vaimonsa kuoleman sekä ranskalaisten perikadon.