Ruhtinatar, joka ei ollut koskaan pitänyt Pierrestä ja joka oli tuntenut häntä kohtaan erityistä vihamielisyyttä varsinkin siitä pitäen, kun vanha kreivi oli kuollut, koska hän oli jäänyt kiitollisuuden velkaan Pierrelle, tunsi harmikseen ja ihmeekseen kohta Oreliin tulonsa jälkeen, jonne hän oli saapunut osottamaan Pierrelle, että hän pitää Pierren kiittämättömyydestä huolimatta velvollisuutenaan hoitaa häntä, että hän pitää Pierrestä. Pierre ei hakenut ruhtinattaren suosiota pienimmälläkään tavalla, vaan hän oli ainoastaan tarkkaavasti tutkinut ruhtinattaren luonnetta. Alussa luuli ruhtinatar, että Pierren katseissa oli välinpitämättömyyttä ja ivallisuutta ja hän käyttäytyi Pierren samoin kuin muidenkin suhteen umpimielisesti eikä osannut muuta kuin olla sotajalalla häntä vastaan, mutta kun ruhtinatar sittemmin tunsi, että Pierre oli ikään kuin hiipimällä hiipinyt hänen sielunsa sisimpiin sokkeloihin, alkoi hän ensin epäröiden, vaan sittemmin kiitollisena paljastaa Pierrelle luonteensa salassa piilleitä hyviä puolia.
Ovelinkaan ihminen ei olisi osannut taitavammin varastautua ruhtinattaren luottamukseen herättämällä eloon hänen ihanimman nuoruutensa ajan muistoja ja osottamalla myötätuntoisuutta niitä kohtaan. Mutta toiselta puolen ei Pierren oveluus ollut sen kummallisempaa, kuin että hän etsi omaa tyydytystään herättämällä kiukkuisessa, kuivassa ja ylpeässä ruhtinattaressa inhimillisiä tunteita.
— Niin, hän on hyvin, hyvin herttainen mies, kun hän saa olla hyvien ihmisten vaikutuksen alaisena, kuten esimerkiksi minun, — puheli ruhtinatar itselleen.
Pierressä tapahtuneen muutoksen huomasivat tavallaan hänen palvelijansakin Terenti ja Vasjka. Heidän mielestään oli Pierre tullut paljoa vaatimattomammaksi. Kun Terenti iltasin oli riisunut herransa ja toivottanut hyvää yötä, tapahtui usein, että hän jäi saappaat ja vaatteet käsissä seisomaan huoneeseen ja odottamaan, eikö Pierre rupeaisi juttelemaan. Ja useimmiten pysähdyttikin Pierre Terentin huomauttaen haluavansa tarinoida.
— No, tuota, sanoppas minulle ... miten te hankitte syötävää itsellenne? — kyseli hän.
Ja Terenti alkoi kertoa Moskovan hävityksestä, kreivivainajasta ja hän seisoi kotvan aikaa vaatteet käsissä ja kertoi kertomistaan, vaan toisinaan hän kuunteli Pierreä ja kun hän poistui eteiseen, oli hänen mielessään lämmin tunne siitä, että barin oli hänelle niin ystävällinen ja hyvä.
Lääkäri, joka hoiti Pierreä ja joka lääkärin velvollisuutensa perusteella piti velvollisuutenaan näyttää sen näköiseltä, että hänen jokainen hetkensä oli kallis kärsivälle ihmiskunnalle, kävi joka päivä Pierren luona ja kerroskeli tuntikausia mielijuttujaan ja huomioitaan sairasten tavoista yleensä, vaan erittäinkin naisten.
— Semmoisen miehen kanssa on hauska tarinoida, toista se on kuin nämä meidän maalaisemme, — ajatteli hän.
Orelissa asui muutamia vangittuja ranskalaisia upseereja ja kerran toi lääkäri yhden tämmöisen, nuoren italialaisen upseerin, Pierren luo.
Tämä upseeri rupesi käymään usein Pierren luona, jolloin hän keskusteli ja kerroskeli Pierrelle entisyydestään, kotielämästään ja rakkaudestaan sekä purki katkeruuttaan ranskalaisia ja varsinkin Napoleonia kohtaan.