— Haluatteko viinaa, kreivi? — kysyi ruhtinatar Maria ja nämä sanat haihduttivat samassa entisyyden varjon. — Kertokaapas jotain itsestänne, — lisäsi ruhtinatar Maria, — teistä kerrotaan aivan uskomattomia juttuja.
— Niin on, — vastasi Pierre suopea, ivaan vivahtava hymy huulilla, joka nyt oli tullut hänen tavakseen. — Minulle itsellenikin kerrotaan minusta niin ihmeellisiä juttuja, etten ole nähnyt niitä unissanikaan. Maria Abramovna kutsui minut eräänä päivänä luokseen ja kertoi minulle koko ajan, mitä minulle oli tapahtunut tai olisi pitänyt tapahtua. Stepan Stepanitsh niin ikään opetti minua, miten minun pitäisi kertoa. Yleensä olen huomannut, että on hyvin helppo päästä pidetyksi henkilöksi ja minä olen nyt pidetty henkilö, sillä vaikka minä saan kutsuja, ei minun itseni tarvitse kuitenkaan kertoa.
Natasha hymähti ja aikoi jotakin sanoa.
— Me olemme kuulleet, — keskeytti hänet ruhtinatar Maria, — että Moskovan hävitys on teille tuottanut kahden miljoonan vahingon. Onko se totta?
— Olen tullut kolme kertaa rikkaammaksi, — vastasi Pierre.
Vaikka Pierren vaimon velat ja korjaustöiden välttämättömyys olivat huonontaneet Pierren asiat, puhui hän kuitenkin yhä rikastuneensa kolminkertaisesti.
— Yhden asian olen minä aivan varmasti voittanut ja se on vapaus... — alkoi hän vakavasti, mutta lopetti samassa huomatessaan, että tämä keskustelun aihe oli liian itsekäs.
— Rakennutatteko te?
— Saveljitsh on sitä mieltä.
— Sanokaa, ettekö jo tienneet kreivittären kuolemasta Moskovassa ollessanne? — kysyi ruhtinatar Maria, mutta punastui samassa huomatessaan, että hän tällä kysymyksellään Pierren sanojen jälkeen vapaudesta antaisi niille väärän tulkinnan.