Pierre vaihtoi silmäyksiä kreivitär Marian ja Nikolain kanssa (Natasha oli aina hänen silmissään) ja hänen suunsa vetäytyi onnelliseen hymyyn.
— Se vasta on ihanaa musiikkia! — sanoi hän.
— Anna Makarovna on saanut sukan valmiiksi, — virkkoi kreivitär Maria.
— Lähdenpä totisesti katsomaan, — sanoi Pierre pystyyn kavahtaen. — Tiedätkö, — sanoi hän pysähtyen ovella, — miksi erityisesti rakastan tuota musiikkia? Siksi, että lapset antavat minulle ensiksi tiedon siitä, että kaikki on hyvin. Kuta lähemmä kotia tänään pääsin, sen pahemmin pelotti. Vaan kun astuin eteiseen ja kuulin Andrjushan parkuvan, silloin arvasin, ettei ole hätää mitään...
— On se tunne minullekin tuttu, — vakuutti Nikolai. — Mutta minä en voi tulla, sillä sukat on aijottu minulle yllätykseksi.
Pierre meni lasten luo, jolloin näiden nauru ja huudot yltyivät entistä kovemmiksi.
— No, Anna Makarovna, — kuului Pierren ääni, — tähän näin keskeen ja sitte komennon mukaan: yks, kaks, kolme! Sinä, käy tähän, sinä syliin. No nyt: yks, kaks... — komensi Pierre. Syntyi äänettömyys. — Kolme!
Samassa räjähtivät lapset riemukkaaseen huutoon... "Kaksi, kaksi!" huusivat he.
Tällä tarkottivat he kahta sukkaa, jotka Anna Makarovna jollain omituisella tavalla oli kutonut puikoilla yht'aikaa toistensa sisään ja jotka hän aina veti lasten läsnäollessa toistensa sisästä, kun ne olivat valmistuneet.