Vaikka Pierren, Natashan, Nikolain, kreivitär Marian ja Denisovin olisi pitänyt puhella minkä mistäkin semmoisesta, josta tavallisesti ei puhuttu vanhan kreivittären kuullen siitä syystä, että olisi pitänyt myötäänsä vastata hänen omituisiin kysymyksiinsä ja toistaa vähäväliä samoja asioita, joita hän ei jaksanut muistaa, istuivat he kuitenkin kaikki yhdessä teepöydän ääressä ja Pierre vastaili kreivittären kysymyksiin, jotka eivät huvittaneet enemmän häntä kuin muitakaan, että ruhtinas Vasili oli vanhentunut, että kreivitär Maria Aleksejevna oli käskenyt tervehtimään j.n.e.
Tämmöistä kuivaa keskustelua, jota ilman ei kuitenkaan tultu aikaan, kesti koko teenjuonnin ajan. Pyöreän teepöydän ympärillä teekeittiön ääressä, jonka takana istui Sonja, olivat koolla kaikki perheen aikuiset jäsenet. Lapset ja näiden opettajat olivat jo juoneet teensä ja heidän ääniään kuului viereisestä divanihuoneesta. Teetä juodessa istuivat kaikki tavallisilla paikoillaan. Nikolai istui uunin vieressä pienen pöydän ääressä, johon hänelle tuotiin teensä. Vinttikoira Milka, ensimäisen Milkan pentu, jonka kuono oli vanhuuttaan kokonaan harmaantunut ja jonka suuret, mustat silmät näyttivät sen johdosta entisestään pullistuneen, virui nojatuolissa hänen vieressään. Denisof, jonka käherä tukka, viikset ja korvallisparta olivat käyneet harmaanvoiviksi, istui kenraalin nuttu rinnan kohdalta avattuna kreivitär Marian rinnalla. Pierre istui vaimonsa ja vanhan kreivittären välissä. Hän kerroskeli asioita, joiden hän tiesi huvittavan vanhaa kreivitärtä ja jotka tämä ymmärsi. Hän puhui seuraelämän ulkopuitteista ja niistä vanhan kreivittären ikätovereista, jotka aikoinaan olivat muodostaneet hänen seurapiirinsä, mutta jotka olivat suurimmaksi osaksi hajallaan ympäri maailmaa, viettivät, kuten vanha kreivitärkin, elämänsä ehtoopuolen viimeisiä hetkiä ja poimivat viimeisiä tähkäpäitä elämänsä kylvöstä. Mutta juuri nämä ikätoverit tuntuivat vanhasta kreivittärestä ainoalta oikealta maailmalta. Pierren hilpeydestä huomasi Natasha, että hänen matkansa oli ollut hauska ja että hänen mielensä teki kertoa paljonkin, mutta hän ei uskaltanut vanhan kreivittären kuullen. Denisof, joka ei ollut perheen jäsen eikä sen vuoksi käsittänyt Pierren varovaisuutta, halusi koko ajan saada tietää, mitä Pietariin kuului ja hän kehotti tuon tuostakin Pierreä kertomaan milloin siitä, miten äsken oli käynyt Semjonovin rykmentille, milloin Araktshejevista ja milloin bibliaseurasta. Muutaman kerran Pierre ryhtyikin kertomaan näistä, mutta Nikolai ja Natasha pyörsivät hänet joka kerran ruhtinas Ivanin ja kreivitär Maria Antonovnan terveydentilaan.
— No, yhäkö se järjettömyys siellä jatkuu? — kysäsi Denisof.
— Vai yhäkö jatkuu! — huudahti Pierre. — Voimakkaampana kuin koskaan ennen. Bibliaseura muodostaa nyt koko hallituksen!
— Mitä se on, mon cher ami? — kysyi vanha kreivitär, joka oli juonut teensä ja näytti haluavan löytää aiheen saadakseen torailla aterian jälkeen. — Kuinka sinä sanoitkaan — hallitus. Sitä en ymmärrä.
— Maman, — ehätti selittämään Nikolai, joka osasi kääntää asian äitinsä kielelle, — ruhtinas A.N. Golitsin on nähkääs perustanut seuran ja hänellä kuuluu olevan suuri valta.
— Araktshejef ja Golitsin, — sanoi Pierre varomattomasti, — ovat nyt koko hallitus. Ja minkälainen hallitus! Kaikkialla näkevät salaliittoja ja kaikkea pelkäävät.
— Mitäs pahaa sitte ruhtinas Aleksander Nikolajevitsh on tehnyt? Hän on erittäin kunnioitettava mies. Tapasin hänet silloin Maria Antonovnalla, — sanoi kreivitär pahastuneena ja pahastuneena vielä enemmän siitä, ettei kukaan virkkanut mitään hän jatkoi: — nykyisin on ruvettu morkkaamaan kaikkia. Mitä pahaa on evankelisessa yhdistyksessä? — Ja hän nousi ylös (kaikki muutkin nousivat) ja köpitti kasvot tuikeina divanihuoneeseen pöytänsä ääreen.
Raskaan äänettömyyden katkasi viereisestä huoneesta kaikuva lasten nauru ja hälinä. Lapsilla tuntui olleen joku erityinen ilon aihe.
— Valmis, valmis! — kaikui ylinnä muita pikku Natashan riemukas kiljunta.