— Mitäs minusta! — sanoi ruhtinatar Maria tyynesti ja katsahti Natashaan.
Natasha, joka tunsi ruhtinattaren katseen kohdistuvan häneen, ei katsonut ruhtinattareen. Taas vaikenivat kaikki.
— André, tahdot ... — virkkoi ruhtinatar Maria yht'äkkiä vavahtavalla äänellä, — tahdotko sinä nähdä Nikolushkaa? Hän on koko ajan muistellut sinua!
Ruhtinas Andrei hymähti ensi kerran tuskin huomattavasti, mutta ruhtinatar Maria, joka hyvin tunsi veljensä kasvot, käsitti kauhun tuntein, ettei hymy noussut ilosta eikä hellyydestä poikaan, vaan hiljaisen, kepeän ivan tähden siitä, että ruhtinatar Maria koetti viimeistä keinoa palauttaakseen veljensä tajuntaan.
— Olen hyvin iloinen Nikolushkan tulosta. Onko hän terve?
Kun ruhtinas Andrein luo tuotiin Nikolushka, joka peloissaan katsoi isäänsä, mutta ei itkenyt, suuteli ruhtinas Andrei häntä eikä näyttänyt tietävän, mitä sanoisi hänelle.
Sillä aikaa kun Nikolushkaa vietiin pois, meni ruhtinatar Maria vielä kerran veljensä ääreen, suuteli häntä ja voimatta enää hillitä itseään rupesi itkemään.
Ruhtinas Andrei loi häneen tuijottavan katseen.
— Nikolushkan tähdenkö sinä? — kysyi hän.