— Eh bien, qu'est ce qu'il y a?[81] — virkkoi kapteeni katsahtaen Pierreen, aivan kuin ei olisi häntä tuntenut.
Pierre mainitsi sairaasta.
— Il pourra marcher, que diable![82] — sanoi kapteeni. — Filez, filez, — hoki hän edelleen Pierreen katsomatta.
— Mais non, il est à l'agonie[83] ... — huomautti Pierre.
— Voulez vous bien![84] ... — kiljasi kapteeni vimmastuneesti.
Tram-ta-ta-tam-tam-tam, rämisivät rummut. Ja Pierre käsitti, että salaperäinen voima oli kokonaan vallannut nuo ihmiset ja että puhuminen oli nyt aivan hyödytöntä. Vangitut upseerit erotettiin sotamiehistä ja heidän käskettiin kulkea edellä. Upseeria, joiden mukana oli myöskin Pierre, oli kolmisenkymmentä miestä, sotamiehiä noin 300.
Vangitut upseerit olivat kaikki outoa väkeä ja paljoa paremmissa pukimissa kuin Pierre. He katsoivat Pierreen ja tämän jalkineihin epäilevästi ja vieroksuen. Vähän matkan päässä Pierrestä kulki eräs paksu majuri, joka näytti nauttivan vankitoveriensa yleistä kunnioitusta, kasanilainen viitta päällä, joka oli vyötetty pyyhinliinalla. Hänen kasvonsa olivat pöhöiset, kelmeät ja vihaiset. Toinen käsi, jossa oli tupakkakukkaro, oli povella, toisessa kädessä oli keppinä piipunvarsi. Ähkien ja puhkien suurenteli ja äkäili majuri kaikille, että hänestä tuntui, että häntä tyrkitään, että kaikilla on hoppu, vaikka ei ole mihinkään kiirettä ja että kaikki ihmettelevät jotain, vaikkei ole mitään ihmettelemistä. Eräs toinen upseeri, laiha, pieni mies, tartutteli puhumaan kaikkien kanssa koettaen arvailla, mihin heitä nyt viedään ja miten pitkän matkan he ehtivät tänä päivänä. Eräs virkamies huopakengät jalassa ja komisarioviraston virkapuku päällä pistäytyi vähänpäästä puolelle ja toiselle katsomaan palavaa Moskovaa ja ilmotteli kovalla äänellä, mitkä paikat paloivat ja mitä kohtia kulloinkin näkyi Moskovasta. Eräs kolmas upseeri, joka murtavasta puhetavastaan päättäen oli syntyjään puolalainen, väitteli komisarioviraston virkamiehen kanssa siitä, että viime mainittu muisti väärin Moskovan korttelit.
— Mitä te siinä kiistelette? — ärähti majuri vihaisesti. — Olipa se Nikola tahi Vlas, samantekevä. Näettehän, että kaikki on palanut ja sillä hyvä... Mitä te tyrkitte, eikö tie riitä? — sanoi hän eräälle takana kulkevalle, joka ei häntä ollenkaan tyrkkinyt.
— Ai-jai-jai, mitä ovat tehneet! — kuului milloin puolelta, milloin toiselta tulipaloja silmäilevien vankien huudahduksia. — Moskova-joen takainen osa ja Subovo ja Kremlissäkin... Katsokaa, puoltakaan ei ole jälellä. Johan minä sanoin, että koko Moskova-joen takainen osa, ihan niin kuin se onkin.
— No, kun tiedätte, että on palanut, mitä siitä enää jähisemään! — virkkoi majuri.