Jälelläpäin ratsasti laihalla, hinterällä, pienellä kirgisiläisellä hevosella, jolla oli äärettömän tuuhea häntä ja harja ja suupielet verille kiskottu, nuori upseeri sininen ranskalainen sinelli päällä.
Hänen rinnallaan ratsasti eräs husari, jonka takana hevosen lautasilla istui eräs poika ranskalaisen sotamiehen puku päällä ja sininen tasapäälakki päässä. Poika piteli kylmästä punottavin käsin kiinni husarista, heilutteli jalkojaan, jotta ne olisivat lämmenneet ja katseli silmät harallaan ihmeissään ympärilleen. Tämä oli aamulla otettu ranskalainen rumpali.
Taempana ratsasti kapeaa, röykkelikölle ajettua tietä myöten kolmi- ja nelikunnin husareja ja sitte kasakkoja kuka huopaviitassa, kuka ranskalaisessa sinellissä, kuka loimi korvissa. Sekä rautiot että tummanruskeat hevoset näyttivät mustilta niistä valuvan veden tähden. Hevosten kaulat näyttivät omituisen hoikilta vettyneiden harjojen tähden. Hevoset höyrysivät. Puvut, satulat, ohjat, kaikki olivat märät, käyneet näljäisiksi ja happamen hajuisiksi, samoin kuin maa ja varisseet lehdet, jotka peittivät tien. Miehet istuivat kyyhällään ja koettivat olla liikahtamatta lämmittääkseen sitä vettä, joka oli tunkeutunut ruumiiseen saakka ja estääkseen pääsemästä uutta, kylmää vettä istuimien ja kintereiden alle ja niskaan. Kasakkarivin keskellä keikkui kantoja ja oksia vasten rymisten ja veden täyttämissä raitioissa pulisten kaksi kuormaa, joita vetivät ranskalaiset ja näiden viereen valjastetut satulaselkäiset kasakkahevoset.
Denisovin hevonen koetti kiertää erästä keskellä tietä olevaa rapakkoa ja viskautui syrjään, jolloin Denisovin polvi iskeytyi puuta vasten.
— Äh, piru! — kivahti Denisof vihaisesti ja sivalsi hammasta purren pari kolme kertaa hevostaan ruoskalla, jolloin rapaa roiskui sekä häneen että läheisiin tovereihin.
Denisof oli pahalla tuulella sekä sateesta että nälästä (aamusta saakka ei ollut kukaan syönyt mitään), mutta varsinkin siitä, ettei Dolohovilta ollut saapunut minkäänlaista tietoa ja ettei kuulunut takasin kieltä noutamaan lähetettyä musikkaa.
"Tuskinpa saadaan toista tämmöistä tilaisuutta hyökätä kuormaston kimppuun. Yksinään on liian vaarallista hyökätä ja jos jättää toiseen päivään, sieppaa joku suuri partiojoukko saaliin ihan nenän alta", ajatteli Denisof myötäänsä edellepäin tähystellen, josta hän luuli tulevan Dolohovin odotetun lähetin.
Kun oli tultu erään aukeaman kohdalle, josta näkyi kauas oikealle, pysähtyi Denisof.
— Joku ajaa, — sanoi hän.
Kapteeni katsoi Denisovin osottamalle suunnalle.