Kahden virstan päähän Mikulinon kylästä jätettiin erääseen kohtaan, jossa metsä antoi maantiehen saakka, kuusi kasakkaa, joiden piti heti antaa sana muille, kun uusia ranskalaisia kolonnia ilmestyisi näkyviin.
Shamshevon etupuolella oli Dolohovin niin ikään tutkittava tie ja saatava selville, kuinka pitkän matkan päässä oli muita ranskalaisia joukkoja. Kuormaston mukana arveltiin olevan 1,500 miestä. Denisovilla oli 200 miestä, Dolohovilla lienee ollut saman verran. Vihollisen ylivoimaisuus ei kuitenkaan pelottanut Denisovia. Yksi seikka täytyi hänen kuitenkin vielä saada tietää ja se oli se, mitä väkeä ranskalaiset oikeastaan olivat. Tätä varten oli Denisovin pakko saada käsiinsä kieli (siepata joku mies vihollisen kolonnasta). Aamullinen hyökkäys kuormien kimppuun oli suoritettu niin rutosti, että kaikki kuormia saattavat ranskalaiset oli surmattu ja elävänä oli saatu vain eräs rumpali-poikanen, joka oli ollut muita jälempänä ja joka ei tiennyt kerrassaan mitään siitä, mitä väkeä kolonnassa oli.
Uutta hyökkäystä piti Denisof vaarallisena, sillä se olisi nostanut häläkän koko kolonnassa ja sen vuoksi hän lähetti partiokuntaansa kuuluvan musikka Tihon Shtsherbatovin edeltäpäin Shamshevoon sieppaamaan, jos mahdollista, edes yhden siellä olevista ranskalaisista etujoukon majotusmiehistä.
IV.
Oli lämmin, sateinen syyspäivä. Taivas ja sen ääri olivat samean veden väriset. Toisinaan laskeutui sade sumuna, toisin vuoroin hurahteli sade viistoon suurina karpaloina.
Denisof, jolla oli päällä huopaviitta ja päässä korkea karvalakki, joista valui vettä, ratsasti laihaksi kutistuneella rotuhevosella. Hänen naamansa oli vetäytynyt tuiskuavasta sateesta ryppyyn ja hän piti päätään viistossa samoin kuin hänen hevosensakin. Denisof tähysteli huolestuneen näköisenä eteensä. Hänen kuihtuneet kasvonsa, joita peitti lyhyt, tuuhea, musta parta, näyttivät vihaisilta.
Denisovin rinnalla ratsasti kookkaalla, kylläisellä donilaisella kasakkakapteeni, hänen apulaisensa, niin ikään huopaviitta päällä ja korkea karvalakki päässä.
Kasakkakapteeni Lovaiski kolmas oli pitkä, litteä kuin lauta, vaaleakasvoinen ja vaaleaverinen mies, jonka pienet silmät olivat kapeat ja sekä kasvoilla että asennossa levollisen itsetyytyväinen ilme. Vaikkei voinutkaan sanoa, mikä oli erikoista miehessä ja hevosessa, näki kuitenkin ensi katsahduksella kasakkakapteeniin ja Denisoviin, että Denisovin oli märkä ja vaikea olla ja että Denisof oli mies, joka oli istuutunut hevosen selkään, jota vastoin kapteeniin katsoessa huomasi, että hänen oli yhtä mukava ja helppo olla kuin muulloinkin ja ettei hän ollut mies, joka oli istuutunut hevosen selkään, vaan mies, joka oli hevosen kanssa sama, kaksinkertaisen voiman suurentama olento.
Vähän matkaa heidän edellään paarusti likomäräksi kastunut musikkaopas harmaa kauhtana päällä ja valkea patalakki päässä.